Koulun järjettömyyksien alkuperä harjaantumisluokkalaisissa?

Koulu on kaavamaisempi kuin mikä oppilaista tai oppilaiden vanhemmista tuntuu mielekkäältä. Sellainen kaavamaisuus on tuttua harjaantumisluokkalaistent yylistä. Juuri harjaantumisluokkalaisista koulu on hienoa ja siellä viettäisivät mieluusti enemmänkin aikaa, juuri heille s eon sopivan tasoinen. Siksi juuri he ovat niitä, jotka eniten haaveilevat opettajan ammatista. Se voi vaikuttaa sympaattiselta, mutta kaipa he sopisivat parhaiten harjaantumisluokan opettajiksi eivätkä ollenkaan tavalliseen kouluun opettajiksi. Opettajilta saadaan paljon vaikutetta vuosien myötä. Siksi koko touhun taso laskee, jos harjaantumisluokkalainen esim. numeroitaan korotettuaan tai valehdeltuaan on opettajana. Sellaiseen kouluun eivät tavallisen tasoiset halua töihin ja siksi on luultavaa, etträ harjaantumisluokkalaisia voi olla opettajina paljon kerralla. No, en tuosta tiedä, että miten on, mutta se ainakin selittäisi sen, miksi koulu oli niin järjetön pakko, niin hylännyt kauniit arvonsa.

Taiteen vaikutuksesta

Katselin eilen telkusta Sibelius-viulukilpailua, jossa ulkomaalaiset, jotak eivät ymmärtäneet Sibeliuksen suomalaisia tunteita ja Suomen luotoa, soittivat Sibeliusta kuin olisi vain säöveliä peräkkäin ja ilman ideaa mutta paljon taidon harjoittelua takana ja jonkinlaiunen koulumaisuuden ihannointi. Tietysti niin käy, jos käy aina soittotunneilla eikä harrasta musiikkia omin päin sen mukaan, mikä kiehtoo kulloinkin. Mutta toisaalta ei se ole taiteen tehtävä, Sibelius voisi olla muutakin, esim. "En etsi valtaa loistoa" on tietääkseni Sibeliuksen säveltämä joululaulu, samoin "Soi kunniaksi Luojan" on kai Sibeliuksen säveltämä virsi. Eli käykö niin, että suomalaisille esitellään taiteesta kuva, että koulumainen työnteko, uraputki on tärkeä, vaikka taidetta oikeasti oppii omin päin parhaiten, kun on vapaata aikaa, eheyttä, monenlaista tervehenkistä puuhaa, vapautta seurata omien tunteidensa ääntä ja omaa parasta näkemystään. Eikö sama korjaus kuuluisi tehdä töihinkin?! Vai onko soitonopettaja etsimässä mahdollisimman hidasta vuosikaudet maksavaa oppilasta eikä musiikin löytämisen riemua, mistä soitonopettajan elanto karkaa pian omille teilleen? Mutta on liian suuri vahinko, jos sen vuoksi koko koulu, opinnot, työelämä menee pieleen, väärille huonoille urille, vaikka musiikingarrastus omin päin olisi hyväätekevä asia.

Perspektiivin kapeutuminen työn myötä

Työ tekee näköpiiristä kapeamman. Ihminen, joka itse alunperin oli rehevällä paljon ymmärtävällä tyylillä karsiutuu kapeakatseiseksi ja pöntöksi. Työssä ja opinnoissa käy usein niin, vaikkei sitä kukaan tekisi tarkoituksella, sillä väsyneenä joku huomauttaa, että jätä se ja tee nyt tämä ensin loppuun, ja sitten myöhemmin ei ole aikaa. Niin jatkuvasti hyvät rehevät ajatukset karsiutuvat, etenkin kun ne eivät kapeakatseisesti katsoen liity työhön, ja jäljelle jää vain pönttö urautunut puurtaminen. Tarvittaisiin kai enemmän aikaansaamiskeskeinen, suurista näköaloista kiinnostunut lähestymistapa eikä konemaisen puurtamisen ihannoitia. Konemainen puurtaminen on työmäisen näköistä, mutta työmäinen tyyli kertoo siitä, ettei saada paljoa aikaan vaikka vaivaa kuluu paljon, sillä onnistumiset ovat lennokkaampia tyyliltään ja positiivisemmin tuntein. Oman näkemyksen kuunteleminen on avain uusiin panoksiin, uusiin keksintöihin, edistysaskeliin: Ihminen osasi asian mutta omia teitään, ei ulkoa päpoättäen muuta kuin kaavan mukaisen.

Mietteitä

Oman elämäni ja savolaisuuden aseman, naisten aseman ja taitavien aseman tienoilta olen tullut pohtineeksi, että ajatteleeko osa väestä, varsin moni oikeastaan, että huithapeleille pitää pitää jöötä, ja pitää sitä sitten jyrkästi, vaatien aivan perusasioita tavanomaisessa aloittelijoille esitetyssä perusmuodossaan uudelleen ja uudelleen, jatkuvasti vuosien tai vuosikymmenten ajan. Onko siis jäänyt osalta tyhmemmistä mutta kumminkin yhteisön toiminnassa mukana olevista huomaamatta, että huithapeli on yleensä taitava, joka on tehnyt kyseisen työn ja paljon muuta hyödyllistä murto-osassa siitä ajatsa, mitä tuo tyhmempi luuli sen aloittamiseen kuluvan? Tarvittaisiinko tähän jokin valaiseva esimerkki? Esim. jos pitäisi kääntää perunamaa, niin jos tuo ns. huithapeli on sen jo tehnyt, tehnyt vikkelästi ja kunnolla ja on nyt vapaalla ja siksi huithapelin näköinen, niin eihän sitä perunamaata tarvitse hänen uudelleen ja uudelleen kääntää suurella vaivalla ja pitkäkestoisesti työtä tehden, vaan riittää, että hän on jo tuon työn kerran tehnyt.
Kirjoitin pikakoulu.blogspot.fi blogiini paitsi ajattelukyvystä, myös älykkyydestä. Olisiko siitä apua tähän, jos vaikka nuo tyhmemmät jöötä pitävät lukisivat sen?
Työtä suunnitteleva on kireähkön tekemiseen suuntautuneen näköinen, kun taas työn jo tehnyt on lomalaisen näköinen, rento ja hyväntuulinen mutta väsyneen löperö ja luistamassa muualle.

Ymmärryksen erot tuovat ison osan ongelmista

Kun tekee liian aivotonta tehtävää, elämänlaatu ja työn mielekkyys kärsivät. Kun pomona toimiva tai päätäntävaltaa käytännössä esim. huomautuksin käyttävä on paljon tyhmempi tai paljon vieraantuneemmin työhön suhtautuva, niin työtehtävistä tulee helposti liian aivottomia.
Jos noita tehtäviä sitten tekee sellainen, jolle ne ovat sopivantasoisesti mietittyjä, ne tuntuvat mielekkäiltä ja jopa viisailta eivätkä niin rajoita elämää. Liian tyhmä voi kokea ne kokemuksellisesti rikkaasti hahmotetuiksi ja säilyttää rikkaan hahmotustapansa, joka tekee työstä kivaa, vaikka urautuisi työhön. Samoin voi käydä, jollei työn ajateltu osuus ole painotettuna ja tekeminen on kivaa, mielekästä ja kyllin vaativaa tekijälleen.
Mutta jos työtehtävästä tulee omaa tekemistä, sen rikkautta, sen mielekkyykisä karsiva, niin elämänlaatu kärsii olennaisesti ja työn ohjautuvuus omista tarpeista ja viisaista huomioista käsin jää heikoksi tai puuttuu, koska työnjohto ei kykene seuraamaan niin montaa nopeasti kulkevaa ajatusta. olisi siis olennaista, ettei työnjohto olisi karsivalla tavalla tyhmempi kuin alaisensa, ei siis kovin paljon tyhmempi tai rajoittamishenkinen.

Koulupakko ym isot väkivallanteot juontavat yleensä juurensa siihen, eettä on jokin hyvä syy, jonka mittasuhteet, kattavuusalue ja toteutuksen tapa ovat pielessä. Esim. harjaantumisluokkalainen tarvitsee paljon koulun tukea ymmärryjkselleen ja kokee koulun kovin mielekkääksi ja laittaisi siksi virheellisesti sen pakolla muillekin, jotka ymmärryksensä puolesta eivät koulua niin tarvitse. Tällainen virhe tulee, kun koulua on kaikille yhtä paljon, kun sen sijaan pitäisi koulua toki olla enemmän sitä kovasti tarvitseville sitä kovasti arvostaville tyhmille, joiden oma ymmärrys ei riitä, ja taas vähemmän hyvän ymmärryksen ja vastuuntuntoisen luonteenlaadun omaaville, joille sopivampaa olisi kehittää elämäntaitoja laajemmin ja esim. nopeammin ja syvällisemmin lukea vain perustiedot useammalta alalta.
Siksi usein tällaisia konflikteja ratkoisi, jos olisi oikea käsitys kunkin osaamisen tasosta, älystä, muista taidoista yms, jolloin ei sotkettaisi taitavampia tyhmempien viisastumisprojektin alaisuuteen vaan saisi kukin toimia mielekkäällä tavalla, vaikka olisi nuori.

Omista ratkaisumenetelmistäni

Olen opintoja ja työelämää pohtiessani arvellut, että toimivan ratkaisun tarvitsee täyttää monta ehtoa. Sen tarvitsee olla käytännössä toimiva, kyllin helppo, arkijärkinen, työpaikan työhön sopiva, laajempaan yhteiskuntaan sopiva, kannattava, kyllin hyvin työntekijöille sopiva, työn ajattelutavan kielellä mm lausuttau yms. Tämä kuulostaa isolta määrältä vaatimuksia yhtä aikaa, mutta olen ratkonut niitä terveiuden elämäntapojen ja kannattavuusperusteisen moraalin avulla kätevästi yhtä aikaa. Terve on toimintakykyinen, suorastaan optimoitu, ja tunteidenmukainen yhtä aikaa. Niinpä terveisiin elämäntapoihin päin korjaamalla saadaan mukava tehokas tervehenkinen ratkaisu työn tehokkuuteen. Työn kannattavuus taas syntyy mielekkäistä valinnoista, mikä tarkoittaa tervehenkistä järkevyyttä, joka kokonaiskuvallisena versiona on ympäröivän yhteiskunnan kanssa yhteensopiva ja moraalinen.

Iän tuoma elämänkokemus voisi auttaa nuorempia paljon

Nyt kun olen 44 ja harrastanut maalausta ja kirjoitellut paljon, tuntuu että osa nuorempana koulussa, opinnoissa ja töissä vastaani tulleista sosiaalisista kuvioista on elämänkokemuksen myötä jäsentynyt ilmiöiksi, joilla on tyypilliset piirteensä, tyypilliset kuvionsa ja joihin vasdta viisaampana tietää käytännön ratkaisuja. Tämä on kai tyypillistä iän tuomaa näkemystä, jonka avulla voisi hahmottaa koulun, opintojen ja työelämän kuvioita ratkaisuineen, osin yhtä aikaa noiden kaikkien kolmen kuvioita. Kovasti toivoisin vanhemman väen ja ylipäätään osaavaisten näitä ongelmia nuorempien avuksi ratkovan. Ne ovat suuria kysymyksiä nuorille, määräävät elämänlaatua, vapautta, työnteon mielekkyyttä ja ihmisenä kasvamista.
En sitten tiedä, kuka näitä keräisi. Ehkä siihenkin vanhempi viisaampi keksisi paremman ratkaisun. Tähän blogiini voi lisätä kommentiksi ainakin, tai laittaa linkin. Jotenkin kuitenkin uskoisin, ettei paras taho välttämättä ole se, joka tyypillisimmin on ollut urautunut ja jumissa näissä asioissa vaan että tarvittaisiin jonkinlaista tuoreempaa näkemystä.

Varsinainen panokseni koulun ja työelämän uudistamiseen

Olen kirjoittanut ajattelukyvyn opettamisesta blogin http://pikakoulu.blogspot.fi missä olennaisin on ajattelukurssi http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html ja lisäksi on älykkyyden kohottamisen ohjeita, joista esim osan voisi valita luettaviksi. Näiden avulla toivon parannettavan koulujen opetusta ja ajattelukyvyn opetusta muuallakin.
Englanniksi älynkohotusohjeita tekstivideoilla http://www.youtube.com/khtervola soittolistoilla Increasing intelligence ja Rationality of feelings. Sama ajattelukurssi englanniksi http://quickerlearning.blogspot.fi

Työelämään liittyen olen kirjoittanut blogin http://workandfreetime.blogspot.fi vapaa-ajan hyödyllisyydestä työn kannalta.
Lisäksi olen laatinut blogin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi lahjojen ja taitojen oppimisesta kaukaiseen rakkaimpaan haaveammattiin ja sosiaalisen lokeron vaihdon ohjeita pitkästi.