keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Loskaa ja jäätä

 Tänään on ollut oilvistä ja vähän plussan puokella, loskaa ja vähän pehmennyttä jäätä, pieniä lätäköitä jään päällä, paikoutelken liukasta, hidas- ja hankalakulkuista kuin vanhoissa maalauksissa. Joku poika oli kai kaatunut jäällä ja kuului itjevän hartaasti, kun läiskus mäiskis jäätä päin tuntui liian samanlaiselta kuin koulun rasite jatkuvasti niskassa. 

Koulussa ei ole se, että asia llisi liian vaikeaa, vasn se on liian jankkaavaa, liian teknistä, liian elämänviisautta vailla, liiaksi arkijärkeä vailla ja osaavaisempia oppilaita ei ole reilusti otettu huomioon, eikä kotien asenteiden eroja. 

Tuo on siis, millainen koulun ooettajan vaikutus on : liian tekninen ja urautuneen kaavamainen siinä, missä pitäisi llla viisas ja elämänviisas tilanteeseen sopivasti ja sallia elkntilaa myös paremmille oppilaille. Ooettaja itsd puokestaan kai luulee olevansa vaikutukseltaan kuin terapiakana, joka jossain maalaiskoulussa nettiuutisten mukaan oli ollut tunneilla lemmikkinä mukana. Ja ooettajan käsitys ooettajan tehtävästä on kai ooettajankoulutuksen oppikirjoista, että annetaan täysin oppimattomilke lapsille ja nuorille valmiuksia elämää varten ja tilaisuus kasvaa aikuisiksi, mutta lapsilla ja nuorilla on valmiuksia myös omasta takaa, samoin kypsyyttä, ja sitä ei koulu kylliksi ota huomioon, eivätkä yhteiskunnan järjwstelyt, kjn nyt 50 vuotta täytettyäni näkyy tehtävänäni olla kasvaa sille tasolle, jolla olkn kuusivuotiaana ennen koulun alkua, ennen kukn koulu ja opettajat jyräsivät oman ymmärrykseni yli jlllain palkln heikompilaatuisella päällä. ( Siitä sun tästä sekalaisesta elämänviisaudestani jos haluaa lukea, niin llen ulkomaalaisia ajatellen kurjoittanut joulutonttujen taidoista englanniksi ja linkeillä muita blogejani tekstin tukena : learntalents.blogspot.com . )