lauantai 15. lokakuuta 2022

Ovatko koulukirjat parempia kuin opettajien ilmapiiri?

 Kuljin eilen koulun liikuntapäivän reitin vsrrella seisovan viimeisen aikuisen ohi kauempaa ja jäi siitä kamala mahskipu yli vuorokaudeksi kuin tuo naishenkilö olisi vaatinut, että syksyyn on sisällyttävä mahakipua. Näin pidempään jatkuessa se tuo mieleen, miten koulu oli ikävänhenkustä ja jotenkin epäviisasta. Sen sijaan oppilaat näyttivät osaavan syksyn paremmin. Vastaavasti koulukirjat näyttävät aikuisista kivoilta. Luetaanko niitä liian hitaasti vai onko vika ooettajien ja äitien ja isien kouluvaikutteessa, jonka sijasta pitäisi kai olla hyvien oppikirjojen kurjoittajien vaikytetta diitä, miten kirjoja on kiva lukea ja miten niiden avulla oppii hyvin.



lauantai 20. elokuuta 2022

Jos osa työntekijöistä ei osaa

Osa ihmisistä ei ole käynyt koulua, tai on kätnyt sen liian lintsaten, tai ei pudä sivistyksen noudattamista arvojensa osana, tai on kotiäitiyden tms aivan muun elämänpiirin myötä hukannut kouluosaamisensa, tai on iän myötä jäänyt ilman haarjaannusta perustekemisissä jotka ylläputävät laatua, tai sairastaa ja on siksi huonopäinen vaikka onkin mukana, tai on niin kyllästynyt etteivät virikkeet toimi, tai on niin ulkomaalainen että on pihalla mitä pitikään tehdä. Ja lähes kaikki he haluavat osallistua ja usein osallistuvatkin, ja niin on koukossa niitä, jotka tekevät isoja virheitä ja laiminlyöntejä usein tai jatkuvasti. Silloin ei osaava tai koulutettu työntekijä saa olettaa kaiken tiedon ja kaikkuen työntekijöiden osaamistason olevan ok, vaan on pelkän työnreon sijasta jaksettava viestiä sanallisesti rekemisentavoilke tilaa antaen, miten rakennetaan perustaitoja ja miten tärkeitä nuo taidot ovat. 

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Harjoitus pään selkiyttämiseksi loppukesällä

 Kulje viileässä niin, että viileä tuntuu ainakin vähän, muttei niin, että olisi vilustumisen vaara. Kulje niin että matka joutuu, muttet kiirehdi niin paljoa, että joutuisit kapeuttamaan huomiotasi. Kulje paikassa, jossa on mm puita ja mieluusti jotain heiniäkin. Katsele maisemia, niiden kauneutta, ja omaa kulkuasi maisemassa niin tarkalla katseella, että hahmotat rakenteet eikä vain plänttejä, alueita tai sumeita hahmoja. 


(Lisäksi voit opiskella ajattelukurssin pikakoulu.blogspot.com ( blogin alussa ) tai eläinten koulun E11. Learntalents.blogspot.com .)


Päätä selkiyttää myös, jos käy suihkussa ja pesee hiukset, pujee puhtaat vaatteet ja puhdistaa myös pinnat, joihin usein koskee, niin kuin istuin, pöytä, vuodevaatteet ja lattia. Muista tuulettaa. 

perjantai 27. toukokuuta 2022

Käsinkirjoitetut todistukset jumittavat opintoalalle

 Yllättävän moni on nähnyt toisen ihmisen todistuksen, en tiedä, millä ilveellä mutta on kumminkin nähnyt. Ja todistuksessa kiinnostavat paitsi arvosanat, myös ne käsialat, joilla todistus pn kirjoitettu, ja nehän ovat tuolle alalle kai vuosikymmeniksi parkkeeranneen ooettajan kirjoittamia, eli jumiuttavat tuolle alalle palkln pahemmin kuin arvosanat yksinään. Niin tuntuu käyvän, vaikka koulun päättymisestä olisi jo vuosia ja korkea aika oppilaan aloittaa oma elämä. Vastaavasti yliopistokyrssien nimet eivät saisi olla jumittamassa psikoilleen, jollei ole kyse hasveammatista juuri noiden opettajien jalanjälkiä. 

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Loskaa ja jäätä

 Tänään on ollut oilvistä ja vähän plussan puokella, loskaa ja vähän pehmennyttä jäätä, pieniä lätäköitä jään päällä, paikoutelken liukasta, hidas- ja hankalakulkuista kuin vanhoissa maalauksissa. Joku poika oli kai kaatunut jäällä ja kuului itjevän hartaasti, kun läiskus mäiskis jäätä päin tuntui liian samanlaiselta kuin koulun rasite jatkuvasti niskassa. 

Koulussa ei ole se, että asia llisi liian vaikeaa, vasn se on liian jankkaavaa, liian teknistä, liian elämänviisautta vailla, liiaksi arkijärkeä vailla ja osaavaisempia oppilaita ei ole reilusti otettu huomioon, eikä kotien asenteiden eroja. 

Tuo on siis, millainen koulun ooettajan vaikutus on : liian tekninen ja urautuneen kaavamainen siinä, missä pitäisi llla viisas ja elämänviisas tilanteeseen sopivasti ja sallia elkntilaa myös paremmille oppilaille. Ooettaja itsd puokestaan kai luulee olevansa vaikutukseltaan kuin terapiakana, joka jossain maalaiskoulussa nettiuutisten mukaan oli ollut tunneilla lemmikkinä mukana. Ja ooettajan käsitys ooettajan tehtävästä on kai ooettajankoulutuksen oppikirjoista, että annetaan täysin oppimattomilke lapsille ja nuorille valmiuksia elämää varten ja tilaisuus kasvaa aikuisiksi, mutta lapsilla ja nuorilla on valmiuksia myös omasta takaa, samoin kypsyyttä, ja sitä ei koulu kylliksi ota huomioon, eivätkä yhteiskunnan järjwstelyt, kjn nyt 50 vuotta täytettyäni näkyy tehtävänäni olla kasvaa sille tasolle, jolla olkn kuusivuotiaana ennen koulun alkua, ennen kukn koulu ja opettajat jyräsivät oman ymmärrykseni yli jlllain palkln heikompilaatuisella päällä. ( Siitä sun tästä sekalaisesta elämänviisaudestani jos haluaa lukea, niin llen ulkomaalaisia ajatellen kurjoittanut joulutonttujen taidoista englanniksi ja linkeillä muita blogejani tekstin tukena : learntalents.blogspot.com . )