Urautunut työntekijä uutta oppivana

Urautunut työntekijä on usein tyytyväinen elämäänsä tai ainakin työhönsä tai sitten työ on vakiintunut järjestely elämässä, joka toimii kyllä, mutta uuden oppimisen kyky on väliaikaisesti huonontunut muun elämän kuvioiden vuoksi, esim. siksi että keskusteölee paljon insinöörisuuntautuneen vielä aika nuoren poikansa kanssa, tms. Ihmisellä on järki ja tunteet voidakseen valita hyviä vaihtoehtoja ja parkkeerata niihin. Tällöin kuitenkin usein on niin, etteivät nuo kivan työn hyvät puolet ole ihan samat kuin muilla, ja niin muut hyvin jättävät ne ko työntekijän niskoille, mikä hidastaa kenties työtahtia mutta on tavallaan tarpeellista.
Urautunut työntekijä oppii uutta siten kuin nuorikin: koulumaisen järjen tapaan hyvin asioita lävitse käyvän oppimateriaalin avulla. Tietääkseni ongelmia tulee siitä, kun oppimateriaali on erityylinen kuin tehtävänanto, tms apu, joka siihen viittaa, esim. eri fontilla tai eri ajattelutyypin tai eri kirjoitustilanteen heiniä. Ja vielä tulee lisäksi se ongelma, jos käyttöyhteydet tai materiaaliin viittaavat sanalliset kehoitukset ovat erityylisiä kuin mielikuva materiaalista, sillä työnsä hyvähenkiseksi kokeva kiinnittää paljon huomiota tyyöleihin oppien niisät tekemisentapoja, ajattelutyyppejä, eri tehtävänantojen puolia, erilaisetn työntekijöidenpiirteitä, kirjoitustaitoa ym, eikä niin ollen yhdistä sanallista huomiota "se oppimateriaali" oikeaan kohteeseen, vaan luulee sen koskevan jotakin muuta osaa työssään. Eli esim. ohjelappunen kannnattaisi kirjoittaa käsin työpaikalla niin, että on juuri katsellut ko oppimateriaalia lähesrymistapoineen, fontteineen jne, jotta tyyli menee oikeaan viittaavaksi. Samoin työn osat, kohdat yms pitäisi kuvata sanallisesti kuvaavasti eikä vain että se ja se tai jos tulee ongelmia tms.

Kaavamaisuuden vähentämisestä työ- ja opiskelupaikalla

Kaavamaisuutta syntyy, kun joku on heikkotasoisempi kuin muut mutta porukassa reilusti hyväksyttynä jäsenenä. Tyypillisesti silloin tuo joku joko ei ole käynyt peruskoulua tms vaan yrittää pienistä palasista jo oppia koko jutun, tulla ikään kuin muiden siivellä, ja täydentää sitten kokonaisuuden itse oppineen kaavamisella, opiskelukokemusta vailla olevalla tyylillä, joka ei ole joka osaltaan hioutunut hyvälaatuiseksi. Esim. ulkomaalainen voi usein tehdä niin, jos häntä luullaan omanmaalaiseksi, tai kanssa jos joku on kasvatettu ihan erilaisella paikkakunnalla tai eri ammateissa toimivien ihan erilaiseen elämään suuntautuneiden cvanhempien (pitäisi sanoa "äiti ja isä", koska omaa ikää vanhemmat laajasta tuttavapiiristä, ventovieraatkin olisivat kovin tärkeä, arvojkas tuki elämässä ja heihin olisi luontevaa viitata sanalla "vanhemmat") alaisuudessa. Joskus joku myös tuottaa helposti jotakin tyyliä, joka ei ole muiden kannalta niin hyväksi hiottu, ja niin hännimeää sen raskaaksi tekemisentavaksi, ja pääsee niin töistä helpolla, vaikka koko työpaikan laatu kaatuu siihen, ja muiden elämänlaatui kompastuu siihen pahoin.
Viihtyvän ja ei-viihtyvän tekemisentavat ovat myös hyvin erilaiset. Ei-viihtyvä olis karkaamassa muuhun maailmaan, ja niinpä hän usein huolehtii maailmankuvan ja tekemisen paikan maailmassa hyvin, kun tas viihtyvän jaksavaisuus ja huolellisuus ko ammatin asioihin keskittymisessä on usein esimerkillinen.
Ainakin insinöörialoilla kai usein tuntuu siltä, ettei niiltä pääse helposti pois, jos on muihin ammatteihin suuntautunut, muttei se kai ole koko ryhmää koskeva sääntö, vaan tyypillistä juuri muuhun suuntautuneille. Kaikkia tönitään porukan keskivertoa ja porukan tekemisten tavallisia mielelkkyyksiä päin, jolloin kaavamiset tyytyväiset tulevat tönityiksi laajempaan maailmaan, kun niistä asdioista on heidän mielestään turhan usein puhetta, kun taas koko ajan vapaiksi pyrkivät huomaavat, ettei muuhun ole valmista tietä ja koko ajan puhutaan vain ko alan asioista, ei luoda teitä muihin ammatteihin. Tässä on se vika tavoissa, ettei näin päin pitä'isi käydä. Siksi sosiaalista painostusta ei pitäisi ollenkaan kuunnella vaan kunkin seurata omia mielitekojaan, itse viisaina pitä'miään elämänvaölintoja ja sääntölnä olisi yhteiskuntakelpoisuus, hyvä moraali laajemminkin maailmassa ja hyvä laatu noissa sekä tervehenkisyys.

Eri oloissa, eri historialla ja elämäntavalla, erityyppisen yhteiskunnan ja kulttuurin osana, siis eri paikassa ja erilaisessa kokonaisuudessa, syntyy eritasoista työnjälkeä, vaikka olisi samakin tehtävä. Niin työpauikan tasoa voi laskea, jos mukana pidetään esim. kuuluisen yliopistojen saavituksia samalla tai samantapaisella alalla, koska tuo taso voi ainakin joissakin yliopistoissa olla liian alhainen. Jos mukaan otetaan sitten noidenulkomaiden ansioituneita työntekijöitä, niin heidän käsityksensä mielekkäästä työntekotavasta voi olla toinen kuin suomalaisten, ja niin taso jäädä kankeaksi. Myös laatukriteerit ovat erilaiset. Luulen, että ero on suurempi, jos työtä tehdään eri maissa. Kanssa joskus jos tasdo on näin laskenut, niin mukaan otetaan kaavamaisempia työntekijöitä kuin mitä porukassa muuten olisi ollut.

Laitosmaisen sijasta näkemyksellistä työntekoa

"

Ammattitaidon osasista

Joskus uprena aikuisena houkutti muun muassa ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä, mutta nyt nelikymppisenä ei voi olla huomaamatta, että se vaatisi valtavan määrän ammattitaitoa ja suuntautumista ko alalle tuekseen sekä jonkinlasita suurtalaajemman osaamisen piiriä. Usein kuulee sukupolvenvaihdoksista yrityksissä, mutta omissa silmissäni nykyisin ne näyttävät kamalan vaikeilta nuoremmalle polcvelle, eivät ainakaan sellaisilta, joihin osaisi ryhtyä noin vain ammatinvaihdon houkuttamana.
Yirtyksissä, niin kuin kai kaikessa, missä on suuri tilaus ja laaja asiakaskunta, tarttee osata vastata viisaasti ja yhteiskuntakelpoisesti noin vain monenlaiseen kysyntään, vaikkei se työtehtävä varsinaisesti olisi, ja etenkin elämänviisautta ja eri ryhmien sovussa samassa yhteiskunnassa elämisen vaatimuksiin, vaikka ne vaatisivat tähtitieteellisestio enemmän taitoja ja panostusta kuin itse työ - kai sae on sit' lahjakkuutta alalle, jonkinlaista perusvareantoa elämäntadoissa ja asiakaspalvelun laatua, jonkinlaista ammatin paikan näkemistä realistisesti, niin että se kantaa yhteiskuntaa eikä romahda. Varsinainen ammatti sitten kai on tonttumainen juttu. tykkäät vain siitä puuhasta, ja sitä tulee paljon mutta se on kiva vain, mielekästä elämänsisältöä ja virkistystä. Vastaavasti työn eri  puolet edellyttäisivät tuoreen ei-laitomasin, näkemyjksen siitäm iten ne on hyvä tehdä ja miksi ne ovat tarpeen, ja niin nekin ovat sen varassa, että viihtyy juuri tuontapaisessa työssä, sen tekemisissä, noissa elämän puolissa ja ympyröissä, ja niin osaa katsoa asioita niiden omien mielekkyyksien eikä pelkkien urautumien tai suorittamisen näkökulmasta - on löytänyt paikkaansa elämässä ja maailmassa eikä väitä vain. Osin se on kyse omanrytmisyydestä, jonka edellytyksenä on oma vauhdikas motivaatio ko työhön, niin työn osana olevat aihepiirit saavat kukin omanrytmisensä huomion, omantyyppisensä panostuksen eikä jotenin sivussa vain että mitä sattuu siihen putoamaan. Ja samoin, ettätyö olis mielekkyyksiensä rytmittämä eikä jotenkin erlämänkielteinen jöö, kuin pakollinen suoritus, josta ei jaksa ideaa miettiä."