Urautunut työntekijä on usein tyytyväinen elämäänsä tai ainakin työhönsä tai sitten työ on vakiintunut järjestely elämässä, joka toimii kyllä, mutta uuden oppimisen kyky on väliaikaisesti huonontunut muun elämän kuvioiden vuoksi, esim. siksi että keskusteölee paljon insinöörisuuntautuneen vielä aika nuoren poikansa kanssa, tms. Ihmisellä on järki ja tunteet voidakseen valita hyviä vaihtoehtoja ja parkkeerata niihin. Tällöin kuitenkin usein on niin, etteivät nuo kivan työn hyvät puolet ole ihan samat kuin muilla, ja niin muut hyvin jättävät ne ko työntekijän niskoille, mikä hidastaa kenties työtahtia mutta on tavallaan tarpeellista.
Urautunut työntekijä oppii uutta siten kuin nuorikin: koulumaisen järjen tapaan hyvin asioita lävitse käyvän oppimateriaalin avulla. Tietääkseni ongelmia tulee siitä, kun oppimateriaali on erityylinen kuin tehtävänanto, tms apu, joka siihen viittaa, esim. eri fontilla tai eri ajattelutyypin tai eri kirjoitustilanteen heiniä. Ja vielä tulee lisäksi se ongelma, jos käyttöyhteydet tai materiaaliin viittaavat sanalliset kehoitukset ovat erityylisiä kuin mielikuva materiaalista, sillä työnsä hyvähenkiseksi kokeva kiinnittää paljon huomiota tyyöleihin oppien niisät tekemisentapoja, ajattelutyyppejä, eri tehtävänantojen puolia, erilaisetn työntekijöidenpiirteitä, kirjoitustaitoa ym, eikä niin ollen yhdistä sanallista huomiota "se oppimateriaali" oikeaan kohteeseen, vaan luulee sen koskevan jotakin muuta osaa työssään. Eli esim. ohjelappunen kannnattaisi kirjoittaa käsin työpaikalla niin, että on juuri katsellut ko oppimateriaalia lähesrymistapoineen, fontteineen jne, jotta tyyli menee oikeaan viittaavaksi. Samoin työn osat, kohdat yms pitäisi kuvata sanallisesti kuvaavasti eikä vain että se ja se tai jos tulee ongelmia tms.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti