Vaikuttaa siltä, että kun lapset oppivat ihan hyvin monimutkaisia arjen juttuja kuten liikkuminen, puhuminen, katseleminen, sosiaalisuus, ym, niin onko lasten oppimisen hitauden syynä muissa asioissa, että ne ovat ihan liian yksinkertaisia, aivottomia, eivät tavallaan kerro maailmasta paljoakaan eivätkä selitä, millaisia ilmiöitä ne maailmassa ovat ja miksi niiden kanssa ollaan tekemisissä, mikä niiden paikka maailmassa on ja mikä hyvä tapa olla niiden kanssa tekemisissä. Eli jos opiskeltava asia olisi paljon monimutkaisempaa, ihan aidosti viisasta, ja jos lapsilla lisäksi olisi tekemistä päivittäin, jossa tarkka katse ja tunnelmataju harjaantuvat, niin kuin vaikka usein puutalon pihalla leikkiessä, niin täydentäisikö tarkka katse aika vähällä harjaannuksella yksityiskohdat: kaikki olisi katsottu tarkkaan läpi, kaikki asianhaarat ja puolet, sivupolutkin. Tähän yksi apu lienee maalaaminen: etsitään asioidden hahmo ja havaitaan se, ymmärretään sen perusteella sitä, millaisia ilmiöitä ne ovat maailmasdsa ja mikä niiden paikka maailmassa ja elämässä. Tunnelmataju ylipäätään eli kaikkien havaintojemme, filosofistenkin ja tunteenomaisten, joukko, tuo tällaista viisautta. Mutta hyvälaatuisen ajattelun tarvitsee olla tavooitteena ihan tosissaan koko ajan.
Ajattelukyvyn oppimisesta kirjoituksiani http://pikakoulu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti