torstai 7. joulukuuta 2017

Vanhan ajan onnesta töissä

Katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2017/12/vanhan-ajan-onnesta-nykyaikana.html

"

Vanhan ajan onnesta nykyaikana

Tuli tuosta lauseesta "Matruusi oli täydessä seilingissä." mieleeni, että tuossa humala ja seilaaminen eli purjehtiminen kai keinuvalla puisella laivalla sotketaaan toisiinsa. Nykyaikana kai ajatellaan, että merillä moni ryyppäsi, mutta eikö samalla tuo vaikutelma ole, että aurinko porottaa, laiva keinahtelee miellyttävästi, on tyyni ilmapiiri, rauhaisaa, onnentäyteisiä hetkiä. Voiko olla, että vanhana aikana, kum merimies omin päin lapsena tutustui mereen tai järveen, niin hänellä oli siinä tekemisissä veneilyn ja laineiden ymskanssa hyvähenkisiä hetkiä: meri ihmisluonnon  mukaisena elementtinä, valtavana omanhenkisenään ilmiönä, elämän virta sitä myöten, elämäntapa merillä, joka aukeaa kai, kun ilman koulutusta, tuollaisten vaistoluontoa koskettavien oppimiskokemusten myötä tutustuu alaan, sen kiehtomana, siitä kiehtpoutuneiden esikuvien ohjauksessa vaikkapa etäältäkin. Koulutus sen sijaan tuo erihenkisen lähestymistavan, rikkoo tunnelman, ja niin menee tekemisen henki ja viihtyvyys. Mutta voisiko nyt ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html (http://quickerlearning.blogspot.fi) myötä koulutetun ajattelun korvata arkijärkisellä mutta vähintään yhtä objektiivisella mutta helpommin mukana kuljetettavalla, ja lisäksi esim. kannattavus perusteinen moraali: tehdään hyödyllisiä asioita, rakennetaan ninparempia elämänoloja yhteiskuntaan ja maailmaan + "Elä ja anna toisten elää" (ks. http://opisuomalaisuus.blogspot.fi ja http://Finnishskills.blogspot.fi), ja säilyttää niin sekäkoulutuksen hyvät puolet että hyvähenki asioissa, tekemisissä. Omin päin oppimisesta katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/07/tunteidenmukaisuus-tuo-lahjakkuutta-ja.html (http://learntalents.blogspot.fi/2017/09/learn-talents-and-skills-in-something.html)"

* * *


8.12.2017   Tuo nyt sitten jättää luonnostaan kysymyksen, että kuinkas tuo sitten koululaisten elämään sovellettaisiin, se kun tuntuu olevan vaikea tehtävä, lähes mahdoton. Mutta eikö,kun koululaisen äiti lukuvuoden alussa katsoo ehkä vartin verran koululaisensa oppikirjoja, niin hänellä on se touchi, jota etsitään: tuossa tuota tuon verran, se on kiva, ja noita ja noita kans, kiva kun on monenlaista, ja tuota ei tarvitsisi niin paljoa,mutta soiytä onkin vähemmän, yms. Eli tsekkaajalle nämä ovat kivat, sellaiset kuin oli tarkoitus koululaisille laatia. Mutta onkos isä sitten jokaluulee niitä olevan tarpeen kaavamaisesti lukea koko kouluvuoden ja monta vuotta vielä peräjälkeen ja muka hauskaa onsiellä istua ja päntätä, luulee koululaisen kaiken yrittämisen unohtaneen, kun on niin kyllästyneen näköinen. Eli noissa iakamäärissä, niiden säätäjässä olis korjaamisen varaa. Josko lienee niin, ettei isä ole koulua oikeasti käynyt vaan on ulkomaalainen, joka korvakuulolta koulua soittelee, tai sitten on niin idiootti, ettei tajua koulun olevan aikuisen perspektiivistö aikuisen määrissä kiva eikä lasten, vaan luulee eri kouluksi, kivemmaksi kuin hänellä aikanaan. Tai sitten hänen vanhempansa eivät olleet koulua käyneitä tai koulua painottavia, mikä on kyllä vastakkainen ääripää: koulussa taitavat, ja niin koulu tuli kuin taivaan lahjana hänelle aikaanaan. Tai hän on niin iahstunut suomalaisuuteen oman kulttuuriperintönsä jälkeen, että luulee suomalaista koulua uudeksi näkökulmaksi ja uudeksi asiaksi myös suomalaisille lapsilleen.


14.12.2017   Voikohan liian lättänä tyyli, joka lasten koulunkäynnissä on ikävä, olla osin vuotta, paria tai muutamaa vuotta liian nuoren lapsen tapa, jolla osallistuu keskusteluun ja sanoo jotakin ihan paikkansapitävää, mistä on mielekästä pitää kiinni sittenkin, kun on itse kyllin vamha tuohon aihepiiriin? Ongelma tulee osin siitä, kun äiti tai opettaja tai aikuiset ylipäätään luulevat tuota tyylilajia lasten tyypilliseksi piirteeksi ja lisäävät sitä pakolliseksi milloin minnekin, kuin se muka sopisi kovin lähelle lapsen omaa itseä tai varsinaiseksi opiskelutyyliksi.

*

Olen nyt 46-vuotias ja viime aikoina olen huomannut kaupunginkirjastossa käydessäni ja kirjoja siitä suntästä kiehtovasta lainatessani, että mieleni tekee mieli sanoa niistä kertaalleen niitä luettuani tai selattuani ja aihepiiriin upottuani samaan tapaan kuin isäni kai samanikäisenä jotakin luettuaan, että "olipahan aika pläjäys", jotenkin tuhtia tavaraa. Se kai johtuu siitä, että lainaan yhden kirjan, kenties kuvateoksen, per aihepiiri ja lukemista tulee silloin kovin vähän per kiehtova maailma, johon saa kurkistaa, ja olennaista on, ettei lukeminen ole koulumaisen kaavamaista vaan kurkistus kiehtovaan maailmaan - eli olisikohan tuossa tuota, mitä koululta haetaan: että saisivat lapset oppia elämää varten, lukisivat kiinnostavista asioista, oppisivat kaikenlaista keihtovaa elämässä tarpeellista, minkä varassa selvitä myöhemmin. (Nykyisestä kirjastoista oppimastani olen kirjoittanut sivullani http://savolaisuudesta.blogspot.fi/2016/07/kirjastoista.html )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti