Näin koulujen alkaessa tulee mieleen, että koulujen teoriaperspektiivit ja koulun opettama ajattelu ovat usein käytännössä arkijärkeen ja elämänviisauteen verrattuina kuin ilman musiikkia elämistä ja se on jotenkin teoriaperspektiivin piirre, sen huonolaatuisuutta ja epäviisautta eikä tekemisen luonne sinällään. Muutaman kohdan tuosta huomasin, kun mietin, miten se korjata viisaammaksi:
* Soimattomuus tuntuu olevan teknisen tyyppisen ulkoluvun piirre, kovin teoreettisen, mistä lähinnä tulee mieleen kemian kaavat ja niiden paljous. Voiusiko vähemmällä pä'rjätä? Kemiassa kai joitakin kiinnostavat eri aineiden reagoiminen käytännössä, mutta kokeet ovat kovin vaarallisia ja niin niitä pitäisi kai opettaa lapset välttämään, ja lisäksi kiinnostavat ihmisten väliset sosiaaliset kemiat, mitkä kai liittyvät useinsiihen, onko heillä yhteisiä isoja kiinnostuksenkohteita.
* Matematiikka on ihan teoreettista mutta jotkut luokkatoverit jos siitä kovin pitävät, niin siitä näkee vierestä, että se on joillekin kovin motivoitunutta ihan hyvin sujuvaa tekemistä, mikä on musiikkimaisuuden peruspiirre. Niin ollen matematiikka ei kai häiritse ajattelun soivuutta niin paljon kuin luulisi, jolleilaskemista yms ole liikaa.
* Fysiikka esittää mekaaniset mallit kovin varmoina todellisuuden kuvauksina, aistihavaintojen edelle menevinä, vaikka sen mallit yleensä riittävät kuvaamaan vain insinöörien laitteiden rakentelua ja elollinen on liian monimutkaista sille, jolloin noin mnekaaninen malli tavallaan menee pieleen, on liian palikkamallinen ja siksi häiritsee elämää, mutta toisaalta yleisinä periaatteina, vain jonkinlaisena idean ja hahmon hakemisena ne voivat selittää luonnon ilmiöitä muttei niitä silloin voi varmistaa: miten kalan sosiaalisuus esim. vaikuttaa aaltojen muotoon, onko se joskus eri paikassa aaltoihin nöhden tms, tai miten lintu nokallaan ja laulutavallaan osaa suunnata laulunsa kuulumista.
* Historian aiheet ovat elämänmakuisa, luulisi, etteivät ne häiritse soivuutta mutta onko oikein ostaa nykyajasta esimerkiksi vaalit ja eduskunnan paikkaluku, nehän ovat niin niukasti hahmotettuja, etteivät soi? Eikö äänioikeus olis paremoi aihe?
* Usein kouluaineet yrittivät väittää olevansa toisten kouluaineiden kaltaisia,mistyä seurasi kumma teoreettisuuden tyyppi, ei niin hyvä. Eikö olisi parempi sallia oppilaiden huomata eroja teoriaperspektiivien tyypeissä ja laadussa, kenties pitää jostakin ja inhota jtakin, yms, niin näkisivät, mikä sopii mihinkin ja miten erityyppisten teoriaperspektiivien kanssa voi olla eri määrin.
Sivisdtyksen on tarkoitus tuoda hyvää elämää, tervehenkistä, onnellista, vapautta, yhteiskunnan osaksi sopimista, oman paikkansa löytämistä maailmassa ja yhteiskunnassa, omien valintojen tekemistä, kortensa kekoon kantamista, olla juuri käytännön kannalta hyvin motivoitu. Se siis soi. Koulu on vain sen perustaiytojen opettamista, mutta onko koulun perspektiivi liian kaavamainen, teoreettinen? Minne katosi elämänmakuisuus opiskeltavasta aineksesta? Kerrotaanko asioista liian vähän sellaista, minkä avulla hahmottaa, mitä ne ovat? Onko vain termi, uusi sana tms, ei käsitystä siitä, millaidsia nuo asiat maailmassa ovat, elämässä?
Kirjoittelin tänään tuollaisen: http://pikakoulu.blogspot.com/2018/08/koulun-asian-mekaamisuudesta.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti