lauantai 6. heinäkuuta 2019

Laitosmaisen työntekotavan laadun kohottamisesta

Kun nuori aikuinen opiskelee ammattiaan varten, niin opinnoissa luvataan hänestä tulevan taitava ja arvostettukin ammattiosaaja. Mutta sitten jos ammatissa tehdään töitä työlästyneeseen tapaan, niin huomiokyky ja asioiden huomioon ottamisen tapa eivät siinä ole kovin hyviä ja niin laatu kärsii siitä kovin eikä niin ollen ammattia niin arvostetakaan ja ammattitaito eri kehity niin korkealle kuin muuten voisi samoilla henkilöillä olla. Siksi kuitenkin luulisi, että jos ammattitaitoa voisi jotenkin kehittää kovin hyvin, niin sellaiseen olisi motivaatiota. Haaveammattiin-blogini alun lahjakkuuden ja taitojen oppimisen ohjeet http://nopeaoppisuus.blogspot.com opettavat uusissa kiehtovissa harrastuksissa taitoja, joiusta voi tulla myös vanhan ammattialan ammattitaidon yksi tuki joltain osaltaan,mutteivät sovi kaavamaisesti tehtyyn vaan vain uuteen ja kiehtovaan.
Urautuneessa työnteossa on huomio huono ja siitä tulee iso osa työn virheistä ja puutteista, ja se taas johtuu kai liian pitkistä työrupeamista, joiden aikana jokin osa ihmisestä väsyy, ei ole enää tuorein mielin, kaikki tapaukset erilaisina ottavana vaan vähän kuin tyhmä kone, joka ei aina toimi hyvin, näin siis varsinaiseen tasoonsa nähden tai potentiaaliinsa nähden. Siksi jos työrupeamat olisivat lyhyempiä, ryhdyttöisiin uuteen, tehtäisiin sitä jonkin aikaa ja sitten vieläviimeiset, niin ehkä huomio olisi parempi. Mutta onnistuisiko se paremmin, jos tehtävät olisivat monipuolisempia, olisi sitä sun tätä, mutta yksilön kiinnostuksista yms riippuen eikä kaikille ihan sama.
Terveellä tavalla tekemisen ohjeita olen kirjoittanut monta, ehkä osa niistä sopisi tähänkin http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti