Koulun historia

Tuli mieleeni, että hyvin oppii uutta, motivoidus, kun itse etsii tietoa kirjoista, jos opiskelutaitoa on muttei ole työlästynyt eikä urautunut vain kuin omin päin viisaasti, kenties viisdaan opetuksen tuella löytänyt tupn oppimisen tavan. Oliko kotiopetus aikanaan sellaista? Ja kun lapsille opetettiin kai maalla jotakin alkuun oppikirjoista, joita kotona oli. Että avautuivat uudet maailmat oman kiinnostuksen mukana ja omaan tahtiin, jkookeneempien tuella. Ja sitten olivat omin päin lukeneet aikuisina iloisia, että kunpa nyt saataisiin kouluoppi kaikille - kuin se olisi ollut tuota omin päinlukemista, mielekästä, mielekkään tahtista.

Urautunut työntekijä uutta oppivana

Urautunut työntekijä on usein tyytyväinen elämäänsä tai ainakin työhönsä tai sitten työ on vakiintunut järjestely elämässä, joka toimii kyllä, mutta uuden oppimisen kyky on väliaikaisesti huonontunut muun elämän kuvioiden vuoksi, esim. siksi että keskusteölee paljon insinöörisuuntautuneen vielä aika nuoren poikansa kanssa, tms. Ihmisellä on järki ja tunteet voidakseen valita hyviä vaihtoehtoja ja parkkeerata niihin. Tällöin kuitenkin usein on niin, etteivät nuo kivan työn hyvät puolet ole ihan samat kuin muilla, ja niin muut hyvin jättävät ne ko työntekijän niskoille, mikä hidastaa kenties työtahtia mutta on tavallaan tarpeellista.
Urautunut työntekijä oppii uutta siten kuin nuorikin: koulumaisen järjen tapaan hyvin asioita lävitse käyvän oppimateriaalin avulla. Tietääkseni ongelmia tulee siitä, kun oppimateriaali on erityylinen kuin tehtävänanto, tms apu, joka siihen viittaa, esim. eri fontilla tai eri ajattelutyypin tai eri kirjoitustilanteen heiniä. Ja vielä tulee lisäksi se ongelma, jos käyttöyhteydet tai materiaaliin viittaavat sanalliset kehoitukset ovat erityylisiä kuin mielikuva materiaalista, sillä työnsä hyvähenkiseksi kokeva kiinnittää paljon huomiota tyyöleihin oppien niisät tekemisentapoja, ajattelutyyppejä, eri tehtävänantojen puolia, erilaisetn työntekijöidenpiirteitä, kirjoitustaitoa ym, eikä niin ollen yhdistä sanallista huomiota "se oppimateriaali" oikeaan kohteeseen, vaan luulee sen koskevan jotakin muuta osaa työssään. Eli esim. ohjelappunen kannnattaisi kirjoittaa käsin työpaikalla niin, että on juuri katsellut ko oppimateriaalia lähesrymistapoineen, fontteineen jne, jotta tyyli menee oikeaan viittaavaksi. Samoin työn osat, kohdat yms pitäisi kuvata sanallisesti kuvaavasti eikä vain että se ja se tai jos tulee ongelmia tms.

Kaavamaisuuden vähentämisestä työ- ja opiskelupaikalla

Kaavamaisuutta syntyy, kun joku on heikkotasoisempi kuin muut mutta porukassa reilusti hyväksyttynä jäsenenä. Tyypillisesti silloin tuo joku joko ei ole käynyt peruskoulua tms vaan yrittää pienistä palasista jo oppia koko jutun, tulla ikään kuin muiden siivellä, ja täydentää sitten kokonaisuuden itse oppineen kaavamisella, opiskelukokemusta vailla olevalla tyylillä, joka ei ole joka osaltaan hioutunut hyvälaatuiseksi. Esim. ulkomaalainen voi usein tehdä niin, jos häntä luullaan omanmaalaiseksi, tai kanssa jos joku on kasvatettu ihan erilaisella paikkakunnalla tai eri ammateissa toimivien ihan erilaiseen elämään suuntautuneiden cvanhempien (pitäisi sanoa "äiti ja isä", koska omaa ikää vanhemmat laajasta tuttavapiiristä, ventovieraatkin olisivat kovin tärkeä, arvojkas tuki elämässä ja heihin olisi luontevaa viitata sanalla "vanhemmat") alaisuudessa. Joskus joku myös tuottaa helposti jotakin tyyliä, joka ei ole muiden kannalta niin hyväksi hiottu, ja niin hännimeää sen raskaaksi tekemisentavaksi, ja pääsee niin töistä helpolla, vaikka koko työpaikan laatu kaatuu siihen, ja muiden elämänlaatui kompastuu siihen pahoin.
Viihtyvän ja ei-viihtyvän tekemisentavat ovat myös hyvin erilaiset. Ei-viihtyvä olis karkaamassa muuhun maailmaan, ja niinpä hän usein huolehtii maailmankuvan ja tekemisen paikan maailmassa hyvin, kun tas viihtyvän jaksavaisuus ja huolellisuus ko ammatin asioihin keskittymisessä on usein esimerkillinen.
Ainakin insinöörialoilla kai usein tuntuu siltä, ettei niiltä pääse helposti pois, jos on muihin ammatteihin suuntautunut, muttei se kai ole koko ryhmää koskeva sääntö, vaan tyypillistä juuri muuhun suuntautuneille. Kaikkia tönitään porukan keskivertoa ja porukan tekemisten tavallisia mielelkkyyksiä päin, jolloin kaavamiset tyytyväiset tulevat tönityiksi laajempaan maailmaan, kun niistä asdioista on heidän mielestään turhan usein puhetta, kun taas koko ajan vapaiksi pyrkivät huomaavat, ettei muuhun ole valmista tietä ja koko ajan puhutaan vain ko alan asioista, ei luoda teitä muihin ammatteihin. Tässä on se vika tavoissa, ettei näin päin pitä'isi käydä. Siksi sosiaalista painostusta ei pitäisi ollenkaan kuunnella vaan kunkin seurata omia mielitekojaan, itse viisaina pitä'miään elämänvaölintoja ja sääntölnä olisi yhteiskuntakelpoisuus, hyvä moraali laajemminkin maailmassa ja hyvä laatu noissa sekä tervehenkisyys.

Eri oloissa, eri historialla ja elämäntavalla, erityyppisen yhteiskunnan ja kulttuurin osana, siis eri paikassa ja erilaisessa kokonaisuudessa, syntyy eritasoista työnjälkeä, vaikka olisi samakin tehtävä. Niin työpauikan tasoa voi laskea, jos mukana pidetään esim. kuuluisen yliopistojen saavituksia samalla tai samantapaisella alalla, koska tuo taso voi ainakin joissakin yliopistoissa olla liian alhainen. Jos mukaan otetaan sitten noidenulkomaiden ansioituneita työntekijöitä, niin heidän käsityksensä mielekkäästä työntekotavasta voi olla toinen kuin suomalaisten, ja niin taso jäädä kankeaksi. Myös laatukriteerit ovat erilaiset. Luulen, että ero on suurempi, jos työtä tehdään eri maissa. Kanssa joskus jos tasdo on näin laskenut, niin mukaan otetaan kaavamaisempia työntekijöitä kuin mitä porukassa muuten olisi ollut.

Laitosmaisen sijasta näkemyksellistä työntekoa

"

Ammattitaidon osasista

Joskus uprena aikuisena houkutti muun muassa ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä, mutta nyt nelikymppisenä ei voi olla huomaamatta, että se vaatisi valtavan määrän ammattitaitoa ja suuntautumista ko alalle tuekseen sekä jonkinlasita suurtalaajemman osaamisen piiriä. Usein kuulee sukupolvenvaihdoksista yrityksissä, mutta omissa silmissäni nykyisin ne näyttävät kamalan vaikeilta nuoremmalle polcvelle, eivät ainakaan sellaisilta, joihin osaisi ryhtyä noin vain ammatinvaihdon houkuttamana.
Yirtyksissä, niin kuin kai kaikessa, missä on suuri tilaus ja laaja asiakaskunta, tarttee osata vastata viisaasti ja yhteiskuntakelpoisesti noin vain monenlaiseen kysyntään, vaikkei se työtehtävä varsinaisesti olisi, ja etenkin elämänviisautta ja eri ryhmien sovussa samassa yhteiskunnassa elämisen vaatimuksiin, vaikka ne vaatisivat tähtitieteellisestio enemmän taitoja ja panostusta kuin itse työ - kai sae on sit' lahjakkuutta alalle, jonkinlaista perusvareantoa elämäntadoissa ja asiakaspalvelun laatua, jonkinlaista ammatin paikan näkemistä realistisesti, niin että se kantaa yhteiskuntaa eikä romahda. Varsinainen ammatti sitten kai on tonttumainen juttu. tykkäät vain siitä puuhasta, ja sitä tulee paljon mutta se on kiva vain, mielekästä elämänsisältöä ja virkistystä. Vastaavasti työn eri  puolet edellyttäisivät tuoreen ei-laitomasin, näkemyjksen siitäm iten ne on hyvä tehdä ja miksi ne ovat tarpeen, ja niin nekin ovat sen varassa, että viihtyy juuri tuontapaisessa työssä, sen tekemisissä, noissa elämän puolissa ja ympyröissä, ja niin osaa katsoa asioita niiden omien mielekkyyksien eikä pelkkien urautumien tai suorittamisen näkökulmasta - on löytänyt paikkaansa elämässä ja maailmassa eikä väitä vain. Osin se on kyse omanrytmisyydestä, jonka edellytyksenä on oma vauhdikas motivaatio ko työhön, niin työn osana olevat aihepiirit saavat kukin omanrytmisensä huomion, omantyyppisensä panostuksen eikä jotenin sivussa vain että mitä sattuu siihen putoamaan. Ja samoin, ettätyö olis mielekkyyksiensä rytmittämä eikä jotenkin erlämänkielteinen jöö, kuin pakollinen suoritus, josta ei jaksa ideaa miettiä."

Kohti parempaa muotoa koululle ja osalle työelämää

Jos koulupakko on lähtöisin tuosta, että osa aikuisista kokee yleissivistyksensä kasvattamisen kovin tärkeäksi muttei lue yleissivistävää kirjallisuutta edes tuntia viikossa (viikko lienee hyvä ajanjaksi orvioida tällaista), niin opastamalla aikuisia yleissivistävän lukemisen pariin voisi kai lasten ja nuoretn koulutaakkaa keventää, sillä iso osa koulun rasittavuudesta tulee juuri tuosta pakosta, ei koulusta sinällään. Tarvitaab siis tilaa yksilön omille tekemisentavoille, ahdeille, valinnoille, yksilön omalle taitotasolle ja motivaatiolle sekä toki terveelle järjelle koulun ohjaamisessa. Aikuisten lukuintoa laimentaa, että luulevat tarvitsevansa koulua mutta aikuisen elämänkuviot,työ ja motivaatio sekä ympäristön ihmsiten arvostukset lykkivät työelämään päin hyvin helposti ja paljon. Niin tarvitsisi älytä, että jo tunti (nelikymppisillä) tai puoli tuntia (1.9.2018 kuusikymppisillä, vai 20min viikossa heillä? Kahdeksankymppisillä kai viisi minuuttia,en tiedä miten usein, kerran viikossako? Yleissivistävä tarkoittaaa siis tieto- ja oppikirjoja, tuolta ihmiseltä puuttuvaa yleissivistystä, jonka hän kokee aINA TÄRKEÄKSI TOITOTTAA JA LAITTAA PAKOLLISEKSI NUORILLE.) yleissivistävää opiskelua viikossa on arvokas apu oppimisessa. Aikuisella lukeminen kai usein menee, jos lukee kunnolla, että jonkin matkaa kunnolla perin pohjin, kenties hitaasti mutta huolellisesti ja kaikki tehtävät tunnollisesti tehden, ehkäpä pari tuntia niin tai muutama tunti, muutama kerta tms. Sitten on jo kärryillä läöhestymistavasta ja katsoo seuraavat luvut kirjasta läpi nopeammin, että jaa tää mewnee siis samalla tavalla, jonka jo hyvin osaan, ja tulee nää ja nää asiat, jotka tässänyt luen, ja tossa on noi tehtävät ja ne kyllä nyt osaan. Sitten kai taas jos on uudentyyppistä niin uudella rupeamalla alkuun huolella opiskellen ja sitten taas jp osaa ja lukee muutaman kohdan tarkistaen että oppii asiat ja osaa kyllä. Ja sitten taukoa, jos aihe tai kirja on luettu ja osattu. ja vasta tauon jälkeen uuden aiheen kimppuun, vastaavasti huolella, vanhan osaamisen mukana pitäen, sitä hylkäämättä. niin tulee taiutoja lukemisen tueksi ja opiskelun taidot kasvavat, tietyää paremmin mitä tekee ja miten oppii kunnollista. Lapsilla on eri juttu, sillä tasaisesti saman perspektiivin käyttäminenon heille uusi juttu, he kun ovat aiemmin topttuneet siihen, ettäö eri lapsilla oli erilaisia ideoita ja käytiin ne vouron perään läpi, mikä kyllä on rikkaus ja älykkyyden mitta. Olikohan Steunerkoulualine tuttuni joskus kouluaikoina tia niilel main väitti, että olivat lukeneet omin päin hyvällä tavalla mutta kai koulussa ryhmänä ja keksineet näin valtavan määrän uusia tuloksiua kouluaiheista, että ihan uskomatonta, onko edes tarpeen moinen, oli hän jäänyt miettimään. Mutta NIIN LÄHESTYMISTAVALLA ON PALJON VÄLIÄ, JA KUITENKIN PERUSASIAT ON OSATTAVA.

* * *
27.8.2018   Sähköpostissani jokin lehtimainos toitotti useampaan kertaan: Älä missa tätä tilaisuutta! Tuli mieleeni, että niinkö vanhempi rouva hajamielisyyksissään näin koulujen uuri alettua pohtii, että tässä olisi hyvä mahdollisuus lukea mutta sitten mukavuudenhaluisena lueskelee vain jotakin naistenllehteä tms. Kumminkin pitää koulukuria nuoremmille, arvelen, koska itsekin mieluusti lukisi koulukirjoja, ei vain tule biin tehneeksi. Mutta jos hänellä olisi esillä jokin koulukirja kenties siinä, missä lehdetkin tai muu luettava, jokin kiinnostava kuten kiinnostava kuvitettu historiankirja, niin lukisiko hän siitä silloin joskus ainakin pari riviä niin, että näkisi jo, millaista tekstiä se on, miten asia käsitelty. Ja voisiko hän siitä useamman kerran myötä lukea suurin piirtein jonkun luvunkin , ja kenties sitten ajan myötä jollakin kerralla joutessaan tai dodtellessaAN KOkoko kirjankin, kuin vanhasta tottumuksesta. Ja olisiko sillä vastus voitettu? Sitten voisi mennä jokin ihan helppo kirja kerralla, esim. kolmannen luokan matematiikankirja tms, mikä nyt sttuisi olemaan ihan vähän asiaa elämänkokemuksen vinkkelistä. Ja niin kai voisi lukaista läpi monta tavallista koulukirjaa, jos joku niitä toisi. Kenties käytetyt kirjat sopisivat paremmin, kun niistä näkee, muten joku koululainen on niitä lukenut. Mutten tuosta tiedä.

10.9.2018   Voiko olla, että kaksikymppisten tulisi lukea yleissivistävää asiatekjstiä neljä tuntia viikossa ja kolmikymppisten kaksi? Kaksikymppisten olisi luettava niin paljon siksi, että sen ikäisille tuputetaan kaavamaista lähestymistapaa, jolla ei opi hyvin eikä saa itselleen tilaa, jollei opettele syvällisemmin. Tarttisi noissa i'issä painottaa erityisesti muiden elämänalojen perustaitoja kuin vain oman ammatin, sillämuuten jääliian kapea-alaiseksipärjätäkseen kunnolla elämässä. Tarvitaan liikkumavaraa, isompaa lahjakkuuden määrrää, jonka saa, jos tutustuu itseä kiehtoviin ammatteihin aikoen niistä haaveammattia tai  kivaa tulevaisuudenharrastusta itselleen.

13.9.2018   Oiskohan toi parikymppisen määrä pikemminkin kaksi tuntia viikossa, jollei muuten niin paljoa lue? Ja sitten os joku laittaa innokkaasri koulupakkoa muille, koska on itse tykästynyt kouluopintoihin,niin sellaiselle kai koulumaista lukemista plus yleissivistävää kirjallisuutta useampia tunteha viikossa. Mutten nyt niin osaa miettiä, kun viime ajat olen ollut päivälläkin uninen ja ollut jotenkin huono pää.

Koulujen alku tyhmentää moni aaikuisiakin. Voiko olla, että siinä on useampi efekti päällekäin kuin pelkkä koulujen alku? Esim. että poliisi hakee kotoa kai kahden viikon jälkeen, mikä tekee opettajille sen,että lyttäävät juuri kahden viikon jälkeen lopullisesti. Ja vanhemmat, joilla ainakin ykis lapsista on poika, katsovat kai koulukirjoja poikien tapaan, jolloin sortuvat teknisyyteen, siis paljon kouluoppia alhaisempaan ymmärryksen tasoon,mihin on osasyynä se, että osaavat jo kouluasiaaa tai halauavat vain suorittaa sen läpi, kenties varmuuden vuoksi. Näin jos äiti sortuu moiseen, niin isä kenties tuumii, että se oli tässä tällä kertaa ideana, ja niin koko perheen taso laskee, kun vanhemmat ovat aika dominantit, ja koulu lyttää jälkikasvia.
Syksyllä myös osa hyönteisistä kömpii sisätiloihin talvehtimaan ja niin imisen kanssa tekemisissä olevat, esim. korkealla äänellä sirittävät kuin jokin kodin kone, ovat neliskanttisemmassa ympäristössä, kun aiemmin taas oli luonnon rikkaus ympäristönä.
Kirjaston pitäisi avata tietä laajempaan maailmaan, laajoihin elämänmahdollisuuksiin, harrastuksiin, kulttuutreihin, eri ammattien elämänpiireihin, eri seutuihin, erit yyppisiin ymmärryksen lajeihin, mutta jos kirjastossa käyviä lapsia tai nuoria ohjeistetaan jotenkin liikaa, että mitä kirjoja saa lainata ja mitä ei ja mitä kannattaa ja mitä ei kannata, niin kirjastossa kävijä on robottiarmeijan ruodussa eikä tutustumassa johonkin itseä kiehtovaan elämänpiiriin.

Voiko olla, ettei joillakin oppilailla tai opettajilla ole huoneessaan kotona lainkaan viherkasveja tai puita ikkunan edessä maisemassa? Tai etteivät he kiinnitä niihin ollenkaan huomiota? Tällainen virhe elämän piirissä tekee kai nuorista lapsista tyhmempiä ja teknisempiä kuin mitä muuten olisivat, Jos haluaa käydä sotilaalliset, tekniset yms laskelmiat hyvin lävitse, niin puunoksan katsominen tarkkaan läheltä, siis esim. risut laikkiessä ja luontoretket, opettaa rakenteiden hahmotuskykyä, joka on tämäntyyppiseen ajatteluun & arviointiin hyvä, jopa erinomainen, vaikkakin lisäksi tarvittaisiin kuva maisemasta, jossa on maastonmuodot, puut, itse maisemassa että mikä on mitenkin lähellä, kuinka korkea yms taktista. Jollei ole mahdollisuus viiherkasveja, niin on erityyppisiin miljöisiin (puuton kaupunkinäkymä / sisäpiha / puutarha / mökki yms) sopivia verhoja, niin viihtyvyyden kautta saa tajua siitä, milloin sujuu hyvin ja milloinlepää ja virkistyy ja miten huomio voi avaitua laajemmaksi kuvaksi siitä, miten tässä elelläja siis saada elämän askareet sujumaan ja jaksavaisuus hyväksi myös ja millainen elämäntapa itselle sopisi,mikä on tärkeää, elämän isoja valintoja, oman tien etsimistä

14.9.2018   Voiko olla, että tyhmentymistä koulujen alun ja koulunkäynnin myötä aiheuttaa myös ihmiskeskeisyys, joka korvaa kaikkeen elämään ja kiinnostuksenkohteisiin keskittymisen? Elämänpiiri siis kapeutuu ja huomion piiri kapeutuu, mitä pahentaa se, ettö nuo ihmiset ovat usein urautuneet kouluaiheeseen ja keskusteluissa mainitaan myös koulu ja oletetaan sen vievänaikaa,olevan aatoksissa vapaa-ajallakin. Kun taas aiemmin, kesäloman lopulla oli vaikka mitä aiheita, omakohtaisesti lähestyttyinä, yritettiin ymmärrystäparantaa useammassa aiheessa, harrastaa elämäntaitojen kasvattamiseksi ja elämänpirin laajentamiseksi vaikka mitä, vaikka miten hyvin lähestymistavoin, yrittäen käyttää omaa kapasiteettia täydesti eikä kaavamaisesti porukan jatkona.

Koulu on ikävää, jos koulussa opetettava asia ei ole kyllin mielekkäällä tavalla ja kyllin syvällisesti käsiteltyä. Oppilaat siis ovat taitavampia kuin opettajan olettama taso yleiseltä taitotasoltaan. Niinpä oppilaat kiinnittävät paljon huomiota juuri vaativimpiin laajimpiin kysymyksiin, kuten vaikka että millaista perspektiiviä, lähestymistapaa, arvomaailmaa ja sosiaalista maailmankuvaa opettaja käyttää selittäessään  jotakin varsinaisen perusoppiaineksen ulkopuolista asiaa,esim. käytännön järjestelkyä Opettajan varsinaiset ajatukset kai taas pyörivät oppikirjojen asian perusasioiden kunnollisessa opettamisessa koko luokalle, ja laiminlyövät ns sivuseikat tai paljon vaativammat miettimisen kohteen kuten esim. millaista oppimiskäsitystä ja millaista kuvaa sosiaalisesta järjestäytymisestä kotitehtävät yms noudattavat. Ja niin ollen, kun nuo, mitä oppilaat juuri miettivät ja mistä eniten johtopäätöksiä sosiaalisessa maailmankuvassaan vetävät, ovat sellaisia, ettei opettaja oikein niitä mieti, ei tee kamalan ajatuksella viisaasti eikä korjaa, ja niin oppilaat jäävät siitä littuun ja syntyy koulupakko, kun vamhemmat ym aikuiset painostavat juuri viisaimpia kohtia opettelemaan ja oppilaat tulkitsevat sen, että vaativimpia, kun ovat juuri tulleet haukutuiksi, etteivät kiinnitä kouluun tarpeeksi huomiota, että on siellä koulussa varmaan viisastakin, viisauttakin, kun vain kiinnittä rakentavasti huomiota - mutta totuus siis on ettei oler vaan on vain joku käytännön järjestely, jota opettaja ei jaksa, viitsi tai osaa huolehtia suorastaan viisaudella.

16.9.2018   Jotkut mummot ym eivät siis lue ollenkaan, edes kai lehtiä. Jos heillä ei ole kouluosaamista kunnolla itsellään, niin he tyypillisesti kannattavat suuresti koulupakkoa lapsille ja nuorille, mihin kai auttaisi,jos he lukisivat edes jonkin verran, niin olisi heillä tuntumaa aihepiiriin. Jos yleissivistys on ok, niin ei tuota lisälukemisen tarvetta ole. Mutta jollei ole kunnolla kokemusta opiskelusta, niin ei osaa yleensä arvioida, paljonko aikaa ja vaivaa mikin oppi lapsilta ja nuorilta veisi, ja niin nuo opiskelun vaatimat ajat, siis kouluakon ajallinen määrä on aivan kamalan paljon suurempi kuin hyvillä opiuskelutavoilla, etenkään paremmillä oppilailla, joilla ei kuuluisi olla koulupakkoa edes vaikka joidenkin olisi hyvä käydä koulua. Sitä paitsi lain mukaan on oppivelvollisuus, siis velvollisuus opiskella ylipäätään, ei koulupakkoa.

17.9.2018   Mietin tässä, kun viereinen talo maalattiin harmain pystyraidoin vaikka se on ennen ollut vaalein punertavin vaakaraidanpätkin, että kapean tilan vaatii ihminen, joka hahmottaa kerralla vain muutamia seikkoja, kuin kouluasiaa opetellaan kurssimaisesti, ja leveän maisemamaisen hahmotuksen ja sitä vastaavan leveän tilan vaatii taas taitavampi ja se, maisemaan lisääminen, on taitavamman, kokeneemman, joa paljon osaavan oppimistapa. Että mikäköhän mieli on opettaa peruskoululaisia ym niin kurssimaisesti? Halutaan siis opettaa perusasiat, ettei niissä olisi laiminlyöntejä. Mutta perusasiat tuossa mielessä ei kai tarkoita koko yhdeksää vuotta, saati sitten pidempää aikaa, vaan maisemamaiseen oppimistapaan voisi siirtyä jo aiemmin, oppia yhdistämänn asiat kokoansiuuteen, käsitellä asioiden useita eri puolia, oppia sekä mekaaninen taso että monimutkaisemmat elämää ja maailmaa käsittelevät asiat yhtä aikaa eikä aina erikseen niin, että syntyy elämänkielteinen paliukkaperspektiivi, joka ei ymmärrä muuta elämää, vaikka sen kai piti olla vain perusasioiden mainitsemista, ei niihin rajoittumista, ei ruutumallinen.

19.9.2018   Se minulle on tästä vaikutelmaksi jäänyt, ettäliiallinen koulupakko aiheutuu siitä, etteivät opettajat lue viikoittain yleissivistävää tietokirjallisuutta, jota saa lainata kaupunginkirjastoista ja joka on aikuisille tarkoitettu, kouluopintojen jälkeistä yleissivistystä, josta kirjavinkkejä voi kysyä ammattitaitoisilta kirjastonhoitajilta. Toinen osa liiallisesta koulupakosta tulee kai lasten aikuisilta tutuilta ym aikuisympäristöltä, jotka eivät lue melkein ollenkaan, eivät esim. tuntia viikossa (jos ovat nelikymppisiä) jotakin yleissivistystään parantavia tietokirjoja tms, ihan kunnollisesti opetellen.
Jos opettajat eivät lue yleissivistävää kirjallisuutta kuten lukemisesta harrastuneiden, usein akateemisesti suuntautuneiden, aikuisten on tapana, niin heille ei kerry taitoja käsitellä objektiivisesti asiaa kuin asiaa noiden objektiivisten tietokirjojen mallin mukaan, ja niin he eivät osaa keskustella rakentavasti oppilaiden kanssa sellaisista asioista kuin kesäloman hyödyllisyys, elämää varten opeteltavien asioiden painotukset terveen järjen mukaan, oppimateriaalien tärkeysjärjestys ja elämänlaatu oppilailla, joidenkin oppilaiden tarvitsemat vaihtoehdot perinteiselle koulunkäynnille, koko maailmankuvan huomioon ottaminen, oppilaidenkin maailmankuvien, opiskelu- ym järjestelyj tehtäessä, koulun parantaminen mm oppilaiden ehdotusten mukaan.

Ulkomaalaisten vaikutuksesta Suomen koulujen taitotasoon

Huhtikuussa saattaa huomata, että ulkomaalaisten matkailijoiden joukossa on monta,jotka tarkoituksella tulevat Suomeen juuri huhtikuussa, koska katsovat silloin sopivansa joukkoon mutta muulloin eivät. Se tekee huhtikuusta paljon ankeamman.
Nyt koulujen viikko sitten alettua kesäloman jälkeen on ainakin täällä Savonlinnassa jotenkin palikkamallisempi koulumaisempi ajattelu vallalla. Sitä olen tässä ihmetellyt, kun paikkakunnalle tyypillinen oopperaharrastuneisuuskin tuntuu väistäneen sitä. Jostakin tuossa ajattelun tasossa tuli ensin mieleen ammattikoulun opettajat, muttei se ole oikein sekään - voisiko olla kiinalaiset ja afrikkalaiset matkailijat, jotka juuri yltävät koulun ulkluvun taslle sivistyneenä perspektiivinään muttei sentyään suomalaisen koulun. Kuinkas usein käy, että opettajat jumittavat meiningin kahdessa viikossa kouluissa kesäloman jälkeen siihen, että koko ajan luetaan samalla tavallam samalla meiningillä. Ja onko sitten se koko aika tai iso osa siitä ulkomaalaisvaikutteista juuri noilta tyhmilytä koulumaisilta ulkomaalaisilta esim. katukuvassa, kun tavalliset matkailijat varmaankin häipyvät aiemmin. Eikös pitäisi luokitella jotenkin järkevästi noita ajattelukyvyn tasoja eikä vain mennä jonkin tavallisen oloisen koulumaisen kanssa, sehän saattaaolla noita ulkomaiden kouluja.

Koulun teoriaperspektiivien tyypistä

Näin koulujen alkaessa tulee mieleen, että koulujen teoriaperspektiivit ja koulun opettama ajattelu ovat usein käytännössä arkijärkeen ja elämänviisauteen verrattuina kuin ilman musiikkia elämistä ja se on jotenkin teoriaperspektiivin piirre, sen huonolaatuisuutta ja epäviisautta eikä tekemisen luonne sinällään. Muutaman kohdan tuosta huomasin, kun mietin, miten se korjata viisaammaksi:
* Soimattomuus tuntuu olevan teknisen tyyppisen ulkoluvun piirre, kovin teoreettisen, mistä lähinnä tulee mieleen kemian kaavat ja niiden paljous. Voiusiko vähemmällä pä'rjätä? Kemiassa kai joitakin kiinnostavat eri aineiden reagoiminen käytännössä, mutta kokeet ovat kovin vaarallisia ja niin niitä pitäisi kai opettaa lapset välttämään, ja lisäksi kiinnostavat ihmisten väliset sosiaaliset kemiat, mitkä kai liittyvät useinsiihen, onko heillä yhteisiä isoja kiinnostuksenkohteita.
* Matematiikka on ihan teoreettista mutta jotkut luokkatoverit jos siitä kovin pitävät, niin siitä näkee vierestä, että se on joillekin kovin motivoitunutta ihan hyvin sujuvaa tekemistä, mikä on musiikkimaisuuden peruspiirre. Niin ollen matematiikka ei kai häiritse ajattelun soivuutta niin paljon kuin luulisi, jolleilaskemista yms ole liikaa.
* Fysiikka esittää mekaaniset mallit kovin varmoina todellisuuden kuvauksina, aistihavaintojen edelle menevinä, vaikka sen mallit yleensä riittävät kuvaamaan vain insinöörien laitteiden rakentelua ja elollinen on liian monimutkaista sille, jolloin noin mnekaaninen malli tavallaan menee pieleen, on liian palikkamallinen ja siksi häiritsee elämää, mutta toisaalta yleisinä periaatteina, vain jonkinlaisena idean ja hahmon hakemisena ne voivat selittää luonnon ilmiöitä muttei niitä silloin voi varmistaa: miten kalan sosiaalisuus esim. vaikuttaa aaltojen muotoon, onko se joskus eri paikassa aaltoihin nöhden tms, tai miten lintu nokallaan ja laulutavallaan osaa suunnata laulunsa kuulumista.
* Historian aiheet ovat elämänmakuisa, luulisi, etteivät ne häiritse soivuutta mutta onko oikein ostaa nykyajasta esimerkiksi vaalit ja eduskunnan paikkaluku, nehän ovat niin niukasti hahmotettuja, etteivät soi? Eikö äänioikeus olis paremoi aihe?
* Usein kouluaineet yrittivät väittää olevansa toisten kouluaineiden kaltaisia,mistyä seurasi kumma teoreettisuuden tyyppi, ei niin hyvä. Eikö olisi parempi sallia oppilaiden huomata eroja teoriaperspektiivien tyypeissä ja laadussa, kenties pitää jostakin ja inhota jtakin, yms, niin näkisivät, mikä sopii mihinkin ja miten erityyppisten teoriaperspektiivien kanssa voi olla eri määrin.

Sivisdtyksen on tarkoitus tuoda hyvää elämää, tervehenkistä, onnellista, vapautta, yhteiskunnan osaksi sopimista, oman paikkansa löytämistä maailmassa ja yhteiskunnassa, omien valintojen tekemistä, kortensa kekoon kantamista, olla juuri käytännön kannalta hyvin motivoitu. Se siis soi. Koulu on vain sen perustaiytojen opettamista, mutta onko koulun perspektiivi liian kaavamainen, teoreettinen? Minne katosi elämänmakuisuus opiskeltavasta aineksesta? Kerrotaanko asioista liian vähän sellaista, minkä avulla hahmottaa, mitä ne ovat? Onko vain termi, uusi sana tms, ei käsitystä siitä, millaidsia nuo asiat maailmassa ovat, elämässä?
Kirjoittelin tänään tuollaisen: http://pikakoulu.blogspot.com/2018/08/koulun-asian-mekaamisuudesta.html

Pomon taakasta

Nyt vasta nelikympisenä hoksasin, ettei pomolla kai ole vatsaa siksi, että työ olisi niin raskas, vaan siksi, että ihmiset, etenkin alaiset hyökkäilevät hänenkimppuunsa. Ja se taas johtuu siitä, etteivät he pidä siitä, että joku on vähemmän ilkeä, kireä ja huonolaatuinen kuin he, ja toisaalta siitä, etteivät he piudä työhön pakottamisesta. Pomon työ on vähän kuin tutorin ja opettajan työ, taitavamman paapovan työ ja siksi siinä' jonkinlainen kiltteys ja hyväätarkoittavuus on olennainen osa työnkuvaa, mm porukan saamista toimimaan hyvin yhteen. Työhön pakottaminen taas ei ole pomon piirre, jos pomo on ko työssä taitava, vaan se on joidenkin alaisten piirre, jonka muut yhdistävät väärin pomoon. Siksi olisi olennaista pomon merkitä ja kertoa jatkuvasti, ketkä ovat työhön pakottavan tyyppisiä ja millä teoillaan, kun ainakaan kaikkien nuorempien ja taitavampien sosiaalinen silmä ei sitä kerro, mutta työhön pakottavalla työtoverilla tai tutulla, etäisemmällään tai esim. äidillä tai puolisolla on yleensä komenteleva ruutumallinen sosiaalinen perspektiivi tai työelämäkäsitys,jokseenkin sellainen kuin kai koulun nelosen oppilaan tyyli, ja se ei siis ole viisas työelämäkäsitys vaan jalkoihin jäävän tasoisen taipoumus ryhdistöytyä isoa pakkoa käyttämällä ja julistamalla, että maailma on kova, mihin hänelle oman lokeron tekee hänen löperyytensä ja mielenkiinnon puute itse asioiuden tasoa ja yhteiskunnan hyvää elämää kohtaan, ja osin se, että häntä huonompitasoisena pidetään yhteiskunnan järjestelyjen alaisuudessa ja siis niiden tukemana elävänä, kun taas monet luulevat, ettei taitavammalle yhteiskuntakelpoisemmalle kuulu yhteiskunnan järjestelyjen tuki yhtä lailla, koska hän ei ole koululAISMAISEN OLOINEN VAAN VAIN RAUHANOMAISESSA YHTEISKUNNASSA ELÄVÄ,MUTTA (anteeksi, caps lock vahinbgossa)  oikeus olisi tietenkin päinvastainen: yhteiskunnan järjestelyiden annista kuuluisi nauttia sen, joka ylläpitää viisaan sivistyneesti yhteiskuntaa, ei raadollisen.

Kouluun kaksi tasoryhmää?

Jos koulunkäynnin kiduttavuus johtuu osin siitä, että oppiaineksen tarkistavat aikuiset, jotka eivät itse enää käy sitä määrää koulua, ja osin siitä, että koulua sovitetaan sopivaksi hitaammille oppilaille, vaikka nopeaoppiset ovat samassa, niin auttaisi kenties jakaa kukin luokka kahteen osaan (kenties kahdelta luokalta oppilaat keräten, jotta saa yhtä suuret ryhmät kuin aiemmin): toiseen 4 - 7 ja toiseen 8 - 10 oppilaat, ja nuo 7 ja 8 väliltä kai siihen rtyhmään, jonka tyyppisiä ovat, jolloin raja kenties olisi lähellä kahdeksaa. Ja sitten nuo hitaammat oppilaat kävisivät enemmän tunteja päivässä tai enemmän päiviä viikossa koulua ja tekisivät enemmän läksyjä, tai sitten nopeammilla olisi useaa vuota vähemmän koululuokkia ennen kuin koulu olisi suoritettu. Jos silloin olisi liian nuori, niin voisi kai olla ammatillisia opintoja, joihin voisi osallistua nuorempana, tai nuorille sopivia työpaikkoja, mitä saisi kumpaakin itse valita, että mitä.

6.1.2020   Tarttis kai kaksi ryhmää: 5-7 yms, jotka pitävät koulua kovin täörkeänä mutteivät osaa niin hyvin, tuppaavat luistamaan ja tekemään ei-toimivin omin tavoin ja eivät aina noudata oppimaansa sosiaalisessa elämässään. Ja toinen 8-10 yms jotka oppivat kyllä hyvin mutta pitävät muuta maailmaa, mm musiikkia ja liikuntaa tärkeämpänä ainakin elämänsisällöltä ja viisaudelta.