Mistä ruutumalli tulee?

Minua ihmetyttää, kun olen viime ajat kirjoitellut ja harrastanut taiteita ja ollut kiinnostunut uskonnosta, niin olen ollut monimutkaisempien hahmotustapojen kanssa tekemisissä. Niin nyt sitten mietin työväenopistoa ja sinne ihmiset tulevat koulu- tai työpäivän jälkeen ja päivän työstä on jäänyt palikkamallinen jäsennystapa joka vie ilon elämästä ja on taidoille kehno, samoin omassa elämässä ohjautumiselle ja työn ym epäkohtien korjaamiselle kehno. Ihmiset eivät ole sitä valinneet ja kumminkin se on maanvaiva. Mikä se oikein on ja mistä tulee? Tyypillisesti töissä esim. kopioidaan kopiokoneella paperia ja lasketaan "sulle 2, 5, 20, 22, siinä, ja sulle tulee tässä, odotas, 2 eiku tossa ..." niin tällasistako piirteistä ruutumalli tulee? Miksi painotus tulee niihin? Tarvitaanko kopiokoneelle yms uusi muotoilu, uusi rytmi tms, joka orientoi avarkatseisemmaksi, kekseliäämmäksi, viihtyvämmäksi, fiksummaksi, paremmin ymmärtäväksi siinä, mitä pitäisi painottaa ja mitä ei? Esim. jos välissä lasketaan jotakin sitä sun tätä tai viitataan "tämä ja tuo" yms, niin rakenteet hahmottava tunnelmatajunkin omaava maisemakatse huomaisi, mitä lasketaan  ja mitä olleen tekemässä ja millaisessa maisemassa, kuka, mitä, miksi yms. Mutta tulevatko tuollaiset palikkamalliset painotukset osin tehtävän typeryydestä, osin jonkun urautuneisuuden typeryydestä, osin siitä, että työntekijät ovat hassusti erilaisia, jotenkin eri vinkkelistä ja työtehtävät samoja juuri tiettyjen piirteiden osalta kaikille mutteivät oikein syvällisesti? Tarvittaisiinko syvällisempi tehtävänanto ja diskattaviksi työtehtävien lätistämiset "että äkkiö nyt kun onb kiire" pois muovaamasta tavallista tehtävänkuvaa? Muttakävisikö silloin niin, että osa alkaa lorvia? Ottavatko he siinä mallia niistä, joilla ei ole kokopäivätyötä?

Tunteidenmukaisuudesta arjessa

Tuollaisia kirjoitelmiani:
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2014/02/tunteiden-viisauden-mukaan-elaminen.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/10/tunteidenmukaisuudesta-kaytannossa.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/12/tilan-saamisesta-tunteidenmukaisuudelle.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2016/04/huonosta-olosta-hyvasta-olosta-ja.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/02/onnellisen-elaman-alkeita.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2014/12/kipinoivat-ihmissuhteet.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2014/05/yhteiskunnallisten-ongelmien.html

Kouluajan elämänviisaudesta

Voiko olla, että kouluajan elämänviisaus oli isolta osin koulun luokkatoverien elämänviisautta, jota näki, kun nämä olivat lähdössä koulusta kotiin tai puhuivat vapaa-ajastaan? Ikävästä vapaaksi on suunta, jolloin miettii kunnolla, mihin vapaa-aikansa käyttää, kun taas esim. pitkäaikaistyöttömällä on kyllä aikaa mutta arki on ehtinyt kompastua kaikenlaisiin käytännön hankaluuksiin, joista toisten toimettomuuteen juuttuneiden seura ei auta pois. Kouluajan näkökulmaa ehkä teki viisaammaksi koulussa opettajien kertoma terveistä elämäntavoista (ja yhteiskunnan toiminnasta), mistä sitten oppilaat tekivät elämänmyönteisiä tai muuten vain itselleen sopivia versioita.

Sanontaa pyörittelin mielessäni

Kun lapset saa opettaja koulun työputkeen, on kuin lapset olisivat purkissa, aisoissa, eivät enää vapaita ja elämästään päättäviä. Silloin usein sanoo opettaja työputken päätteeksi, että "asia on purkissa", sen sijaan, että sanoisi: "Nyt pääsette vihdoin prukista ulos!". On kuin tuohon sanontaan olisi häivytetty vapaudenriiston mielikuva pois toimimasta käytännön korjausten pontimena. Voiko olla, että muitakin sanontoja pitäisi analysoida siltä varalta, että niiden erikoiset mielikuvat ovat jonkin muun asian häivyttämistä, yksilönvapauden mahdollisuuden häivyttämistä? Joskus kai opettaja sanoi, että on parempi, että asia on purkissa kuin että lapset olisivat purkissa, mutta korjaus vapaiksi ja käytännöt tervehenkisiksi, työ oppilaiden mukaan säätyväksi jäi kumminkin tekemättä.

Koulupakko vai oppivelvollisuus

Olin äsken sattumalta Savonlinnan keskustassa ja näin opettajankoulutuslaitoksen

tukimielenosoituksen ja tuli niin paha mieli siitä: näytti siitä, että siinä oli

iso joukko isolta osin hyväntahtoisia tyhmiä ja siltä osin ei mitään vikaa, mutta

sitten näytti myös siltä, että käyttivät valtavasti pakkoa muihin omien

mielipiteidensä tueksi. Isäni Helsingissä oli tyhmä akateeminen ja osa hänen

mielipiteistään oli objektiivisia ja kunnollisia mutta osa taas oli ihan puppua ja

juuri n iiden puppumielipiteidensä tueksi hän käytti kamalan suurta pakkoa ja

suurin pakko niistä oli koulupakko ja yliopistopakko, joita hän perusteli sillä,

että hän oli itse aikanaan pitänyt koulusta ja ollut tyhmä oppilas, joka ei

helpolla opi, ja samoin yliopistopakkoa hän perusteli sillä, että itse piti

yliopistosta ja halusi jatkaa yliopistovirassaan. Eli nuo perustelut eivät

liittyneet ollenkaan siihen, miksi muiden pitäisi käydä koulua tai lukea

yliopsitossa, jos osaavat jo itse paremmin, mihin hän kuitenkin käytti valtavasti

pakkoa, ja nyt nuo opettajankoulutuksen tukimielenosoituksen aikaan torilla olleet

näyttivät samaan tapaan pakkoa käyttäviltä. Mielestäni tämä vaikuttaa suurelta

epäkohdalta, joka isolta osin selittää koulupakkoa ja koulun järjettömyyttä:

tyhmille ei pitäisi antaa niin suurta valtaa toisten yli, ei lastensakaan ylitse.

Koululle on omat perustelunsa, on hyvö oppia elämää varten, mutta se, mitä

nykylapset monet kaipaavat, ei ole koulun suuri määrä vaan muu oppi elämää varten,

sillä jo heidän vanhempansa ja isovanhempansa kävivät koulua ja niin he ovat

oppineet sentapaista näkövinkkeliä ym taitoja jo kotona vanhemmiltaan ja muilta

aikuisilta ja niin ei koulua nykypäivänä tarvita enää yhtä pitkää aikaa kuin

menneinä sukupolvina.


Koulua tarvitsevat siis eniten tyhmimmät oppilaat, esim. harjaantumisluokkalaiset kovin pitävät koulusta. Fiksumpien kohdalla tarvitsisi muistaa, että Suomessa on lain mukaan oppivelvollisuus eikä koulupakkoa. Eli jos on kyllin sivistynyt ja hyvällä ymmärryksellä varustettu, niin se riittää, ei tarvitse pilkuntarkkaan samoja opiskella kuin koulussa, jottei olisi käytännössä koulupakko valekaavussa, vaan riittää, että on viisas, kypsä, vastuuntuntoinen hyvällä tavalla yhteiskunnan jäsen, vaikka olisi nuorikin, vasta lapsi, niin silloin koulua ei enää tarvitse käydä ollankaan tuon jo kyllin sivistyneen yksilön, mutta muiden kyllä on opiskeltava vielä lisää, jolleivät ole itse myös kyllin sivistyneitä jo.

Veroilmoituksen teosta ja laskunmaksusta yms urakoista

En ole kovin hyvä saamaan aikaiseksi veroilmoitusta tai laskujen maksua, mutta luulen, että se on osin sosiaalista: nuo hommat ovat hankalia niin monelle muullekin, että jotenkin tekemään ryhtymisen hankaluus tulee siinä siivellä. Tässä omaa osaamistani tekemään ryhtymisestä:
Pitäisi ensin arvioida urakan suuruus ja vaativuus ja hankalien kohtien määrä ja niiden hankaluuden suuruus. Sitten ottaa etäisyyttä kovin paljon koko puuhaan ja lomailevan näkökulman läpi arvioida, paljonko aikaa urakkaan kuluisi, jos tekisi aika leppoisalla mutta joutuisalla tavalla ja hyvällä ymmärryksellä ja jättäisi jonkin verran lisäaikaa, jottei tarttisi niin stressata. Jos urakka koostuu selvistä osista tai vaiheista, niin arvioida sekä niihin kuluva aika, vaiva ja energia että kokonaisurakka.
Tekemään ryhtyessään pitäisi olla aika jaksavainen ja kyllin levännyt ja tehdä hyvällä leppoisalla joutuisalla hyvälaatuisella tekemisentavalla. Ja aina heti, jos jossain leikkaa kiinni ja jää jumiin tai tulee jokin ongelma tai takeltelua, niin pitää taukoa, levätä, tuulettaa huoneilma kunnolliseksi, haukata edes voileipä, sillä energianpuute aiheuttaa takeltelua, ja huolehtia kohdevalo ja kattovalo sekä riittävän toimiva mukava työtila. Katso ongelmaa viisaasti kauempaa: millä lähestymistavoilla saat sen hyvin ratkottua ja kuinka ne hyvin jaksat - niin että voimia jää riittävästi myös loppu-urakan tekoon joutuisasti tai toisella kertaa levättyäsi jos aikaa ja jaksavaisuutta on, esim. jatka tämä osio loppuun ja tee muut seuraavalla istumalla.

Linjausten korjaamisesta

Useinkai, jos esim. koulussa opettajalla tai sitten töissä, menee jokin linjaus pieleen, niin se yleensä oli mietitty ja ok jonkin paljon pienemmän ryhmän kannalta, esim. tyhmimpien kannalta, mutta sitten sen sovellusalue on liian laaja. Tyypillistä on, että muut tekevät monimutkaisempia paremmin ymmärrettyjä raikaisuja, joissa on tunteenomaisempi tyyli ja perusasiat huomioitu jossain kohden lähes ohimennen eikä koko ajjan ponnistelua vaatien. Jos siis laittaa yleistyksensä voimaan sielläkin, missä se kohtaa vastustusta tai jossa sen voimaan saaminen vaatii kuin muotin painamista jonkinlaisella voimalla, niin siellä menee pieleen, siellä ovat muiden ratkaisut viisaammat ja niin tuo tyhmempi yritelmä pitäisi jättää omalla ainollaan eli käytännössä voimaan vain pienellä alueella eikä erikseen voimaan laittettuna laajemmin.

Kanssa jos jossakin ammatissa, esim. hoitoaloilla, on ihan eri ammattitaito ja ammattitaidon näkövinkkeli kuin koulujärki tai järki ylipäätään, niin koulussa opitun perustadon huolehtimisesta pitäisi pitää huoli erikseen vielä lisäksi, jottei meininki degeneroidu paljon alhaisemmantasoiseksi kuin mihin samat henkilöt pystyisivät, jos se olisi työpaikan käytäntönä, vaatimuksena ja työpaikalla opetettuna asiana.

Jos esim. hoitoaloilla koulunpenkiltä tulee suoraan töihin, niin usein vain toistaa opetettua ja käytäntöjä sekä toisten mallista tekee, ei siis kanna vastuuta siitä, että meiningissä olisi järkeä ja tervehenkisyyttä, mikä on tosi paha jos niin käy kaikille. Eli jotakin laatukriteeristöä mm asiakkaiden näkökulmasta tarttisi jokaisen ajan myötä kehittää sekä arkijärjen että koulujärjen avulla. Tarttis kanssa muodostaa realistista tilannekuvaa: mitä tehdään ja miksi, onko se ideana, onko laatu kyllin hyvä ideaa varten, voisiko sitä edes teoriassa parantaa ja jättää tekemättä ne asiat, joissa laatu on liian heikko.

Koulun tarve pikemminkin osalla aikuisista

Kirjoitin sanan perus+koulujärki ja siitä tulikin peruskoulu+järki. Voiko olle, että koulua laadittaessa haluttiin oppilaiden oppivan perus+koulujuttuja ja siitä jotenkin tuli koulun nimeksi, ikään kuin ohjelmanjulistukseksi persukoulu? Eli koulua voisi kenties uudistaa niin, että se antaisi perussivistyksen mutta ikävä ties minkä jonninjoutavien asioiden läpikahlaaminen jäisi noin vain pois? Omien reilun 25 vuoden takaisten kouluaikojeni perusteella arvioisin, että koulua voisi lyhentää puoleen. Mutta mitä tarvittaisiin lisäksi, olisi aikuisten koulu Suomessa maahanmuuttajille ja ulkomailla Suomesta koulun vuoksi harrastuneille. Tarvittaisiin perustaidot kaikille eikä vain syntyperäisille suomalaisille. Ennen kaikkea tarvittaisiin asiaperspektiivistä toimiminen rakentavasti eikä pahaa tehden, kuten se hoitoaloilla kenties usein vääristyy: asenteilla on väliä muttei se merkitse, ettei tarvbitsisi olla moraalinen eikä se merkitse, että saisi valehdella asiat huonosti/inhorealistisesti, jos kysytään totuutta.

Hyvän laadun tavoittamisesta korjaamisessa ja elämänviisaudessa

Kun olen näitä aihepiirejä pohtinut, on vaikuttanut siltä, ettei kaikissa maissa kaikkea tehdä kunnolla vaan tyydytään johonkin työelämän ja koulun laatuun, usein uraputkeen yhdistettynä ruokaan ja naisetkin saattavat olla pikemminkin laiskottelijoita, valehtelevaisia tms kuin oikeasti asiat hyvälle tolalle korjaavia. Osin on niin, että eri kulttuureilla on eri vahvuudet, jotka johtuvat ainakin osin ympäristöoloista, mm ilmastosta ja tärkeimmistä naapureista. Mutta millä tavalla siis oppia hyvä laatu elinolojen korjaamisessa, jos tuota laatua ei alun alkaen ole melkein ollenkaan?
Blogini http://opisuomalaisuus.blogspot.fi ja http://Finnishskills.blogspot.fi alun muutama kaikille hyödyllinen ohje opettaisivat arkijärjen, "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen, luonnonrakkauden tuomaa tervehenkisyyttä ja kannattavuusperusteisesta moraalista jotakin. Lisäksi tuossa ekassa blogissa on pitkä kirjoitus terveistä elämäntavoista sekä toinen vuodenaikojen elämisestä.
http://aboutmytexts.blogspot.fi/2013/08/how-i-learned-my-thinking-skills.html
http://aboutmytexts.blogspot.fi/2013/01/about-my-ways-of-thinking.html
http://healthilymoral.blogspot.fi

Kaavamaisuuksien välttämisestä työssä ja opinnoissa

Alunperin, kun vasta aloitti työn tai opinnot, niin järjestelyt olivat mielekkäitä, mutta sitten niihin tottui, urautui ja niistä tuli kaavamainen taakka. Jos miettisit ajassa taaksepäin, ensin siihen, milloin järjestelyt vielä olivat mielekkäitä ja ehkä kirjaisit paperille, mikä niiden idea oli. Sitten siihen, kun olisit kaivannut lisää tilaa ja hyvin ymmärsit, miksi se olisi ollut tarpeen, ja kirjaa nuo perustelut ylös edellisten lisäksi. Käy näin läpi vuodet elintilan laajennus laajennukselta ja kirjaa perustelut ylös, niin sinulla on valmis perspektiivi, jolla perustella puuttuvan elintilan saaminen takaisin. Kaikilla ei ole ihan samanlainen ymmärrys, joten perustelut paperilla voivat olla ympäristön vuoksi tarpeen.

Tunteidenmukaisista työntekotavoista

Ks. http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2016/02/tunteiden-mukaisesta-tyontekotavasta.html

Mistä urautuneisuus osin tulee

Kursseilla usein opettaja on tyhmempi kuin ehkä yksikään oppilaistaan, koska hän on ainoa, joka jaksaa loputtomasti käydä läpi samaa asiaa aina vain uudelleen. Hänen huomionsa piiri on siis kapeampi kuin oppilaiden, mistä syntyy näköalaton urautunut vaikutrelma. Hän myös tykkää noiden asioiden pyörittelystä, muttei huomaa eli ymmärrä niistä paljoakaan, mikä jättää oppilaille sen olon, että eivät ole oppineet kyllin kunnolla, etteivät kunnolla osaa, ja siksi jäävät passiivisiksi. Tyhmemmän alaisuudessa joutuu helposti aivottomaan työhön ja muuttuu jotenkin kumman avuttomaksi, kun uhraa aikaa ja vaivaa noin tyhmään lähestymistapaan. Voiko samaa vikaa olla joissakin pomoissa ja joidenkin ammattien vanhoissa työntekijöissä?

Työpäivän jälkeinen uupumus ja polveilevuus

"En tätäkään niin tiedä, mutta arvelisin, että jos työpäivä on uuvuttava, niin palautuminen on tärkeää ja siinä on tärkeää, että säätää oikein, mikä määrä mitäkin, milloin ja että on monenlaista, mitä tarvitsee. Kovin kaavamaisesti se ei siis oikein käy, kun ei siinä ole säätöjä, vaan jos töistä lähdön aikoihin ja työmatkan sekä kotona ensi ajat tekisi jotenkin polveillen niin, että olisi omnenlaista mutta päivästä toiseen eri verran niin että kunkihetkiset tuntemukset määräisivät, mitä, milloin ja miten paljon, niin sujuisiko palautuminen paremmin. Vapaa-ajalle "Elä ja anna toisten elää!" tuo tilaa omien ja muiden tunteiden ym tarpeiden noudattamiselle, miksei työhönkin."

Ikätoverien tärkeydestä

Lainaus Haaveammattiin-blogistani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi
"* Mikä ainakin minun elämääni häiritsi opiskeluaikoina oli, että kaveripiirissäni oli ainakin yksi selvästi vanhempi ihminen, jota luulin ikäisekseni. Olisi hyvä osata heitä jotenkin tunnistaa, jottei oma elämä menisi mönkään siksi, että vieressä vanhempi ihminen haluaa hyötyä nuoremman kasvatuksesta tai muista vahvuuksista. Vanhemmalla ihmisellä on paljon enemmän kokemusta asioista, niinpä hän istuu seurassa jokseenkin kyllästyneenä mutta nappaa äkkiä ideat ja tekee jonkinlaisen näköisversion siitä, millaisia ne jutut hänen kokemuspiirissään ovat olleet, jotenkin erityisen elämänmakuiselta (tai muuten tavoitteenomaiselta) vaikuttavan mutta niin ulkomuistista tehdyn, että jos nuorempi siinä vieressä nappaa idean ja koettaa tehdä perässä jotakin samantapaista niin tulee vain lättänää kiinnostumatonta tai ei-niin-kiehtovaa. Vanhempi ihminen on ikään kuin eri pohjalta koko ajan, kun taas omanikäinen on ihan siltä tutulta pohjalta, mitä itsekin elää siinä juuri, ja niin oamnikäiseltä napattu idea voi kantaa elämää paremmille urille paljon helpommin."

Ulkomaalainen työ- tai opiskelupaikalla ongelmien tuojana

Jos tuota miettii, että mitä käy, jos joku tulee ihan vieraasta kulttuurista, jossa ei tunneta suomalaisuutta kai ollenkaan, mutta onnistuu puhumaan suomea ja vaikuttamaan suhtkoht suomalaiselta, niin mitä käy työ- tai opiskelupaikalla. Ulkomaalainen ei tunne kulttuuria vaan hänellä on siinä paljon oppimista. Niinpä hän hahmottaa jotakin ja toivoo, että muut pysykööt siinä niin, että ehdin oppia uutta myös muista aiheista. Niinpä ulkomaalainen tuo kaavamaisuutta. Voi olla ihan hyvin hoksottimin varustettu ja ystävällisen oloinen mutta tekee elämästä kaavan, jota ei kumminkaan itse noudata kunnolla, koska ulkomaalaisena ajattelee, ettei tunne kulttuuria ja kaava voi olla väärinkin ja on niinpaljon muuta elämässä huomioata viemässä. Kun taas kaveria kaipaava nuori siinä vieressä nojaa, tekee ikään kuin sopimuksen opsikelukaverinsa kanssa että me yhdessä näin ja yhdessä pidämme puoliamme, niin joutuukin kaavaan eikä saa tukea. Jotenkin jää olo, että tarvitsisi paremmin tunnistaa, kuka on mistäkin kotoisin ja miten ummikko suomalaisuudessa ja ketkä taas ihan vain tavalliseen tapaan elelevät.

Yleensä kun ihmiset ovat samaa kulttuuria, he tuntevat saman elämänmenon perusteluineen, omaavat samat perustaidot ja tuntevat näkövinkkelin, josta käsin yleensä eletään, ja ovat samalla tapaa luotettavia tai epäluotettavia. Mutta jos ihminen tulee toisesta maanosasta, ei hänelle yhteisön perusmeininki ole ollenkaan tuttu. Hän ei tunne sitä välttämättömyytenä. Niinpä tavalliset tärkeät tarpeelliset asiat voivat romahtaa hänen kohdaltaan ilman että niitä on huolehdittu mitenkään. Tätä kai pitäisi epäillä, jos perusluotettavuudet puuttuvat. Toinen maanosa on usein liian kaukana, että noin vain voisi tulla työhön, johon vaaditaan suomalainen.

Urautumisen haittapuolien lieventämisestä

Töitä tehdessä helposti urautuu. Aina tulee samat kysymykset ja samat tehtävät eikä aikaa tai huomion piiriä riitä muihin asioihin, vaan jos niitä aloittaa, niin heti ne taas keskeyttää työn tavalliset kuviot, jotka jatkuvat omalla painollaan ja eri aihe unohtuu. Mutta jos olisi aikaa edes viisi minuuttia päivässä miettiä uutta, niin kai sitä tulisi silloin edes jotakin mietittyä, edistettyä, kun sile oma aika olisi, mutta tarvittaisiin myös valmistautumisaika, esim. tauko, jos muuten ei suju.  Jotakin parannusta työhön, miettiä että mitä se vaatisi, tarvitaanko lisää sille omistettua aikaa ennen kuin sen saa käytöön, uusia kuvioita, työntekotapojen joustavuutta laajemman ymmnärryksen mukaisesti yms. Joskus juuri, kun kaipaa muutosta, eri ihmisillä se ehkä on eri aikaan päivästä, tai erityyppisissä töissä erilaisin järjestelyin.

Jolleivät kaikki työpaikalla halua muutoksia, pitäisi toimenkuvia eriyttää sen verran että jotkut voivat jatkaa aika urautuneesti vanhaa ja toiset tehdä parannuksia. On kai kyse erityyppisistä ihsi´´misistä, joiden tarpeet ja työpanos ovat erilaiset. Kai nuo erot voidaan ottaa huomioon siinä, missä luonne-erotkin. On hyvä, että jotakin joustavuutta ja uuden oppimista on, koska työ kuitenkin muuttuu vuosien myötä ja usein menestyvän yrityksen piirteenä on kyet' vastaamaan uudenlaisiin tehtäviin, jonkinlaiseen tehtävän rönsyilyyn uusille aloille.

Koulun järjettömyyksien alkuperä harjaantumisluokkalaisissa?

Koulu on kaavamaisempi kuin mikä oppilaista tai oppilaiden vanhemmista tuntuu mielekkäältä. Sellainen kaavamaisuus on tuttua harjaantumisluokkalaistent yylistä. Juuri harjaantumisluokkalaisista koulu on hienoa ja siellä viettäisivät mieluusti enemmänkin aikaa, juuri heille s eon sopivan tasoinen. Siksi juuri he ovat niitä, jotka eniten haaveilevat opettajan ammatista. Se voi vaikuttaa sympaattiselta, mutta kaipa he sopisivat parhaiten harjaantumisluokan opettajiksi eivätkä ollenkaan tavalliseen kouluun opettajiksi. Opettajilta saadaan paljon vaikutetta vuosien myötä. Siksi koko touhun taso laskee, jos harjaantumisluokkalainen esim. numeroitaan korotettuaan tai valehdeltuaan on opettajana. Sellaiseen kouluun eivät tavallisen tasoiset halua töihin ja siksi on luultavaa, etträ harjaantumisluokkalaisia voi olla opettajina paljon kerralla. No, en tuosta tiedä, että miten on, mutta se ainakin selittäisi sen, miksi koulu oli niin järjetön pakko, niin hylännyt kauniit arvonsa.

Taiteen vaikutuksesta

Katselin eilen telkusta Sibelius-viulukilpailua, jossa ulkomaalaiset, jotak eivät ymmärtäneet Sibeliuksen suomalaisia tunteita ja Suomen luotoa, soittivat Sibeliusta kuin olisi vain säöveliä peräkkäin ja ilman ideaa mutta paljon taidon harjoittelua takana ja jonkinlaiunen koulumaisuuden ihannointi. Tietysti niin käy, jos käy aina soittotunneilla eikä harrasta musiikkia omin päin sen mukaan, mikä kiehtoo kulloinkin. Mutta toisaalta ei se ole taiteen tehtävä, Sibelius voisi olla muutakin, esim. "En etsi valtaa loistoa" on tietääkseni Sibeliuksen säveltämä joululaulu, samoin "Soi kunniaksi Luojan" on kai Sibeliuksen säveltämä virsi. Eli käykö niin, että suomalaisille esitellään taiteesta kuva, että koulumainen työnteko, uraputki on tärkeä, vaikka taidetta oikeasti oppii omin päin parhaiten, kun on vapaata aikaa, eheyttä, monenlaista tervehenkistä puuhaa, vapautta seurata omien tunteidensa ääntä ja omaa parasta näkemystään. Eikö sama korjaus kuuluisi tehdä töihinkin?! Vai onko soitonopettaja etsimässä mahdollisimman hidasta vuosikaudet maksavaa oppilasta eikä musiikin löytämisen riemua, mistä soitonopettajan elanto karkaa pian omille teilleen? Mutta on liian suuri vahinko, jos sen vuoksi koko koulu, opinnot, työelämä menee pieleen, väärille huonoille urille, vaikka musiikingarrastus omin päin olisi hyväätekevä asia.

Perspektiivin kapeutuminen työn myötä

Työ tekee näköpiiristä kapeamman. Ihminen, joka itse alunperin oli rehevällä paljon ymmärtävällä tyylillä karsiutuu kapeakatseiseksi ja pöntöksi. Työssä ja opinnoissa käy usein niin, vaikkei sitä kukaan tekisi tarkoituksella, sillä väsyneenä joku huomauttaa, että jätä se ja tee nyt tämä ensin loppuun, ja sitten myöhemmin ei ole aikaa. Niin jatkuvasti hyvät rehevät ajatukset karsiutuvat, etenkin kun ne eivät kapeakatseisesti katsoen liity työhön, ja jäljelle jää vain pönttö urautunut puurtaminen. Tarvittaisiin kai enemmän aikaansaamiskeskeinen, suurista näköaloista kiinnostunut lähestymistapa eikä konemaisen puurtamisen ihannoitia. Konemainen puurtaminen on työmäisen näköistä, mutta työmäinen tyyli kertoo siitä, ettei saada paljoa aikaan vaikka vaivaa kuluu paljon, sillä onnistumiset ovat lennokkaampia tyyliltään ja positiivisemmin tuntein. Oman näkemyksen kuunteleminen on avain uusiin panoksiin, uusiin keksintöihin, edistysaskeliin: Ihminen osasi asian mutta omia teitään, ei ulkoa päpoättäen muuta kuin kaavan mukaisen.

Mietteitä

Oman elämäni ja savolaisuuden aseman, naisten aseman ja taitavien aseman tienoilta olen tullut pohtineeksi, että ajatteleeko osa väestä, varsin moni oikeastaan, että huithapeleille pitää pitää jöötä, ja pitää sitä sitten jyrkästi, vaatien aivan perusasioita tavanomaisessa aloittelijoille esitetyssä perusmuodossaan uudelleen ja uudelleen, jatkuvasti vuosien tai vuosikymmenten ajan. Onko siis jäänyt osalta tyhmemmistä mutta kumminkin yhteisön toiminnassa mukana olevista huomaamatta, että huithapeli on yleensä taitava, joka on tehnyt kyseisen työn ja paljon muuta hyödyllistä murto-osassa siitä ajatsa, mitä tuo tyhmempi luuli sen aloittamiseen kuluvan? Tarvittaisiinko tähän jokin valaiseva esimerkki? Esim. jos pitäisi kääntää perunamaa, niin jos tuo ns. huithapeli on sen jo tehnyt, tehnyt vikkelästi ja kunnolla ja on nyt vapaalla ja siksi huithapelin näköinen, niin eihän sitä perunamaata tarvitse hänen uudelleen ja uudelleen kääntää suurella vaivalla ja pitkäkestoisesti työtä tehden, vaan riittää, että hän on jo tuon työn kerran tehnyt.
Kirjoitin pikakoulu.blogspot.fi blogiini paitsi ajattelukyvystä, myös älykkyydestä. Olisiko siitä apua tähän, jos vaikka nuo tyhmemmät jöötä pitävät lukisivat sen?
Työtä suunnitteleva on kireähkön tekemiseen suuntautuneen näköinen, kun taas työn jo tehnyt on lomalaisen näköinen, rento ja hyväntuulinen mutta väsyneen löperö ja luistamassa muualle.