Hiljainen koululaulu

Päässäni on viime aikoina aina välillä soinut alku laulusta Hiljainen joululaulu, ja jotenkin se on särähtävä, häiritsevä. Mutta kun tuota miettii, niin onkohan sävelmän aiheena koulu? Lapset tehtäviä tekemässä, hiljaista, hyvä hetki koulussa. Kai sellaisia lauluja tarvitaan, tekemään koulusta parempi, kivempi, onnellisempi. Ei sitä jouluksi kumminkaan sovi nimittää, vaan se tarviuttaisiin juuri näyttämään tietä parempaan elämään kouluun liittyen, kouluun liittyvin sanoin.

Jumiutuneen tai tyhmän pään avaamisesta parempaan ymmärrykseen

" Jumiutuneen tai tyhmän pään avaaminen parempaan ymmärrykseen
Hyvä ajattelukyky rakentuu näköaistin varaan. Niinpä, jos toisella on
jumiutunut tai kovin tyhmä pää tai huono päivä, niin auttaa hänen
ymmärrystään paljon paremmaksi, jos hänen kanssaan jutellessaan,
mieluusti elämän keskellä esim. ulkona, missä on maisemia, käyttää
selkeään havaitsevaa näköaistia siten kuin arjen elämisessä on hyvä
mutta käyttää sitä sosiaalisuuden kanssa yhdessä niin että hänkin
katselee ja havaitsee selvään ja ymmärtää ilmiöt arkijärjellään.
Tuohion selkeään havaitsevaan maisematkatseeseen, jossa on arjen
ilmiöt ympäristöinen havaitseva fokus ainakin tarpeen tullen, vain
lisää sivistyksen ja jonkinlaisen näkemyksen, että on kiva elää
yhteiskunnassa rakentavaan tapaan, niin siinä on hänellä, ja sinulla
toki myös hyvä pää ja sivistys noudatettuna, ymmärrettynäkin.
Tämäntapaisesta ajattelusta voi lukea tämän blogin alusta
ajattelukurssin. "
http://pikakoulu.blogspot.com

Opiskelutavasta

Jos saa lukea omin päin, niin opiskelutapa määrää pitkälti onnistumisen ja tahdin. Usein ihmiset tekevät omin päin hyvin, etenkin sitten, kun heillä on elämänkokemusta sekä opiskelusta että muusta aika paljon tai paljon. Mutta usein käy niin, että muita opiskelemaan neuvoessaan he viittaavat lukemiseen kaavamisesti, esim. järjestyksessä pakertamiseen ja kirjojen ruutumalliseen ulkonäköön, kun taas itse lukivat vapaamuotoisesti, jos lukivat omin päin. Opiskelussa olisi olennaista tehdä mielekkäin tavoin ja ne taas vaihtelevat ihmistyypistä toiseen, esim. sen mukaan, mistä ammateista on harrastunut, sillä ne määräävät klähestymistapoja ja vahvuuksia ja kertovat, mitä on painotettava lisäksi, jotta onnistuisi opinnoissaan. Opiskelun kannattaa olla tunteidenmukaisia mielekkäitä reittejä, niin oppii hyvin, mutta se ei saa olla mukavuudenhalua itsetarkoituksena eikä sitä, että jättää huolehtimatta kokonaisuuden, esim. ikävissä aineissa jäisi jälkeen, kun taas kaukaa viisas ei jätä lopuksi kompastuskiveä vaan mahdollisimman mukavalla ja hyvin sujuvalla tavalla raahaa mukana ikävät pakolliset aineeet ja jos jotakin jättää lopuksi, niin jonkin eri tavalla opiskeltavan kivan aineen, jota kyllä jaksaa ja oppii. Opiskelussa pitäisi olla koko ajan mukana laadun tavoittelu: opiskellaan mielekästä ja tarpeellista ja opitaan hyvin, elämän varalle hyvin, monenlaista ja etnkin perustaidot vahvoina ja myös taito soveltaa niitä muuhun vastaan tulevaan, sekä luullakseni filosofinen ymmärrys,e ttä mikä on mitäkin, mihin niitä tarvitaan, minkä elämänalojen asioita ne ovat ja minkä taitojen kanssa pelaavat hyvin yhteen.

Aivottomasta robottimaisesta koulupakosta eroon pääsemisestä

"
11.8.2019   Tätä blogia tehdessäni minulle on syntynyt uusi käsitys bakteereista, pöpöistä ja kenties pikkueliöistä, joita ihon pinnalla kenties elää. Tautien sijasta ne tuntuvat tuovan vaikutetta lähinnä ko pöpöjä tuottavan ihmisen elämäntavasta, sen uomista, vireestä, tavallisista tyoimista ja mielialasta, myös taitotasosta tunnelmineen. Niin esim. tropiikkilaiselta saatava sairastuttava pöpövaikute olisikin tuon tropiikkilaisen tavallisen elämän tasoista elämää: tokkuraista, ei niin elämänviisasta, ei niin taitavaa ja sellaisessa kunnossa arjen tehtävät selvittävää, sosiaalisuutensa tyypinkin siihen sovittaneena. Niinpä, kun koululaiset menevät kouluun ja siitä syntyy jokin kumma koulupakko, että menee vai ja lukee vain, vaikkei se oman ymmärryksen mukaan ole hyvä opiskelutapa tai vaikkei taitojen kannalta tarvitsisi vaan voisi lukea vapaamuotiisemmin, itsenäisemmin, ja tututkin monet tuumivat, että rahkeita luulisi olevan, niin voiko tuo vika, että menee kouluun kuin robotti ja lukee kuin sumussa kuin tyhmemmän tavalla, olla vaikutetta muilta perheenjäseniltä, koulun luokkatovereilta, opettajalta tai muilta koulun tiloissa liikkuvilta tai vapaa-aikana kohdatuilta, kuin pöpövaikute mutta vaikka tyytyväisten elämänuomien vaikute joltakulta, joka on niin paljon tyhempi, että koulu on hänelle sopivan tasoinen, tai moneltakin sellaiselta. Ja esim. jso joku haluaa lavastaa, että on luokkatoverien tasoinen vaikkei yllä sille tasolle, niin sellaiselta, jotka kai ovat niitä tyytyväisimpiä, mutta yleensähän tyytyväisimmät laittavat vähiten elämää varten ja eniten sietävät ja niin heidän mallinsa on kamalan huonoa elämää tuova niille, jotka eivät viihdy samassa. "

Parantamisaiheisesta blogistani http://parantamisesta.blogspot.com

Kotona opiskelemisen mahdollisuudesta

Savonlinnassa alkoivat koulut tänään, mikä sai minut muistelemaan, että ainakin omina kouluaikoinani 80-luvulla koulusta sai kai lukuvoden aikana olla kaksi viikkoa poissa huoötajan luvalla, mutta pidempi poissaolo olisi jättänyt liikaa jälkeen opinnoissa, jollei sitten osoita, että on lukenut jo sen, mitä koulussa sillä aikaa opiskeltiin, ja niin saa lupaa taas olla lisää poissa, kun kerran opiskelee.
Luulen, ettei opiskelu suju hyvin, jos lukee aina samat kuin koulussa ja kireästi pakotettuna, vaan tarttis lukea hiukan jo etuköteen ja olettaa, että aikaa voi kulua 3-4 tuntia koulupäivässä, niin ehkä silloin jaksaisi paremmin. Ja tarttis lukea silleen kun mielekästä on, vaikka netistä, että mitä aineita tänä periodina tai lukukautena ja lukea sitten yksi luku per oppitunti, jollei muuta ole netissä mainittu. Ja lukea sillen, kun itselle on hyvä, eikä koulun tahtiin, mikä olis ihan sama kuin istuis koulussa, vaan omin päin voilukea useamman luvun yhtä ja sitten taas muuta, jos se sopii hyvin, sillä jotenkinhan on sukellettava kuhunkin aiheeseen eikä vain suoritettava tehtäviä, niin opiskelu on mielekkäämpää. Ja lukea vaikka kahden päivän ryppäissä plus perjantai, ekana paljon ja tokana vähemmän, jos on jo luettuna, jahommata jotakin muuta harrastettavaa tms kuksikin päiväksi niin, ettei vain istu kuin koulun jälkeen ja ododta vanhempia töistä kotiin.
Jos jotkin aineet ovat ikäviä, niin niitä tarttis siinä sivussa lukea ja tehtäviä tehdä kyllin iso kimpale, jotteivät ne jää itseopiskelun esteeksi, ikävien aineiden kasaksi, jora ei ole luettu.

Koulunkäynin näkökulmasta

Koulun mielekkyys on tarkistettuaikuisten näkökulmasta, sekä äidin ja isän että opettajien silmin ja jossain määrin isovanhempien silmin. Tyypillistä sille on, että selaavat koulukirjoja vain vähän aikaa ja miettivät, että onko hyvä, että lapset opiskelevat mm nämä asiat, eli aikuisille asiaa on paljon lyhyessä ajassa ja niin teko on mielekäs. Se on myös se näkövinkkelim josta koulupakko määräytyy: tajusitko, että nämä opiskeltavat asiat ovat pääpiirteissään mielekkäitä ja niissä on monta kivaa tutustumisen arvoista yksityiskohtaakin. Mutta sitten kyllästymistä ei ole otettu ollenkaan huomiota eikä koulun vapaa-aikaa haittaavaa vaikutusta eikä pakottamisen suurta määrää eikä aikuisten käsittämättömän idioottimaisia vieheitä koulupakon suhteen, kun kai tuumivat, että koulusta pitävä eli heikompi ja/tai luistava oppilas on oikealla opiskelutavalla ja se, joka on jo opiskellut ja osaa ja haluaisi muutakin tehdä, on muka lusmu, ei muka ole tajunnut, että koulua tarvitsee ollenkaan opiskella, ei muka ole istunut tunteja ja vuosia koulussa vaan jotenkin vainleijunut sen yli ja ohitse, muka saanut nukkua tunnit, ja sitten se,että osaisi, on muka valetta ja toisten piirre tai havaintovirhe tai on sotkettu ihmiset muihin ihmisiin, ja siksi sitten kiristävät koulupakkoa aina vain lisää. Niin että lapsen näkökulmasta näkyisi kommunikaatiopvirheen tai minkä lie seurauksena tulevan koulupakko, mutta vain vähän aikaa vuodessa (kyllin hyvissä ajoin, jottei tule kirimisen pakkoa tai ratkaisu prakaa jostakin) opiskellen ja jostakin muusta kirjasta ikään kuin kuvitusta, jotakin kiinnostavaa lukien, kai selviäisi aika lailla terveen järjen mukaisella koulupakolla, jos se siis on vanhempien ja isovanhempien näkökulman tapainen lähestymistapa, luulen.

9. elokuuta 2019   Eli pääkohdat on tsekattu tai sitten niistä ei ole osattu sanoa, ettämikä tarkalleen olisi parempi. Ja lisäksi muisti vaatii,että on kerrottava asioista tarkemmin ja enemmän ykistyiskohtia, jotta pääkohdat muistaisi viewlä vuosien jälkeen. Mutta siis asian pääkohdat on tsekattu mutta eri lukemisentavalla kuin mitä koulussa käytetään. Koulussa käytetty on kraah-mallisempi ja vanhempien käyttämä on motivoidumpi, viihtyvämpi, hetken mieliteon tapainen, tekemisen mielekkyyksien kantama, ei opiskelutapaohjeiden. Ennen kaikkea on eroa vapamuotoisuuden määrässä ja siinä patistaako joku lukemaan kurinalaisuuden suunnalta olevcalla tekemisentavalla kaikea tarkkaan kuin liukuhihnalta, eikä mielekkyyksien mukaan kuin romaania lukiessa.

Lasten kasvatuksesta jotakin

Minulla ei ole omia lapsia ja ei oikein tuttujenkaan lapsia, mutta yleisen elämänymmärrykseni perusteella sanoisin jotakin kasvatuksestakin.
Jos ihmistä vahtii tai pitää kurissa kovin, niin hän tahtoo vapaaksi, ja niin liialla kurilla ei saa noiden ohjeiden tyyppistä tulosta. Joko ihminen vapaaksi päästyään karkaa muille elämänalueille tai sitten hän ryhtyy rikolliseksi.
Mutta ihmisellä, nuorellakin on oma taitotasonsa, jolla hän toimii mielekkäästi (mm yhteiskuntakelpoisesti) ja jonka varassa hänelle voi antaa vapauksia, jos meininki on sentasoista vähintään, niin että hän vapaana oppii monipuolisesti elämäntaitoja ja saa kaipaamaansa elintilaa. Mutta jos antaa liikaa vapauksia sellaiseen, mikä menee häneltä ihan yli hilseen, niin se ei tuota yhteiskuntakelpoista viisasta itsenäistä, onnellista ja taotavaa aikuista vaan pahantekoa ja holtittomuutta. Ja liian vähin oikeuksin ei opi mitään ja kärsii vapauden ja elintilan puutteesta.

Joku olettaa, että liian kurissa pidetyistä kasvaa erityisen yhteiskuntakelpoisia, mutta eikö ole niin, että jso joku on taitava ja vastuuntuntoinen, niin tavallinen määrä elintilaa ei ole tarpeeksi ja niin se tuottaa liian kurissa pidetyn. Kun taas joku olettaa että vapaudet tekevät vastuuntunnottomaksi, mutta eikö juuri vastuuntunnottomalla, jolle on annettu tavallinen määrä elintilaa, ole liikaa vapauksia.

Yhteiskuntakelpoisuuden tulee koskea myös ihmiskontakteja, esim. sisarusten kohtelua.

Laitosmaisen työntekotavan laadun kohottamisesta

Kun nuori aikuinen opiskelee ammattiaan varten, niin opinnoissa luvataan hänestä tulevan taitava ja arvostettukin ammattiosaaja. Mutta sitten jos ammatissa tehdään töitä työlästyneeseen tapaan, niin huomiokyky ja asioiden huomioon ottamisen tapa eivät siinä ole kovin hyviä ja niin laatu kärsii siitä kovin eikä niin ollen ammattia niin arvostetakaan ja ammattitaito eri kehity niin korkealle kuin muuten voisi samoilla henkilöillä olla. Siksi kuitenkin luulisi, että jos ammattitaitoa voisi jotenkin kehittää kovin hyvin, niin sellaiseen olisi motivaatiota. Haaveammattiin-blogini alun lahjakkuuden ja taitojen oppimisen ohjeet http://nopeaoppisuus.blogspot.com opettavat uusissa kiehtovissa harrastuksissa taitoja, joiusta voi tulla myös vanhan ammattialan ammattitaidon yksi tuki joltain osaltaan,mutteivät sovi kaavamaisesti tehtyyn vaan vain uuteen ja kiehtovaan.
Urautuneessa työnteossa on huomio huono ja siitä tulee iso osa työn virheistä ja puutteista, ja se taas johtuu kai liian pitkistä työrupeamista, joiden aikana jokin osa ihmisestä väsyy, ei ole enää tuorein mielin, kaikki tapaukset erilaisina ottavana vaan vähän kuin tyhmä kone, joka ei aina toimi hyvin, näin siis varsinaiseen tasoonsa nähden tai potentiaaliinsa nähden. Siksi jos työrupeamat olisivat lyhyempiä, ryhdyttöisiin uuteen, tehtäisiin sitä jonkin aikaa ja sitten vieläviimeiset, niin ehkä huomio olisi parempi. Mutta onnistuisiko se paremmin, jos tehtävät olisivat monipuolisempia, olisi sitä sun tätä, mutta yksilön kiinnostuksista yms riippuen eikä kaikille ihan sama.
Terveellä tavalla tekemisen ohjeita olen kirjoittanut monta, ehkä osa niistä sopisi tähänkin http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html

Koulupakon syistä

Nyt kun olen nelikymmpinen, niin tiedän jo jotakin siitä, miten ikä vaikuttaa taitoihin, kun ikää on jo enemmän. Iän myötä ihminen löytää omaa lokeroaan yhteiskunnassa ja maailmassa ja saa asemaa, ja samalla asiat ovat hänelle tutumpia, jo kovin monta kertaa tehtyjä useimmat arjessa, esim. satoja tai tuhansia kertoja toistettuja. Siksi hänestä tulee huolimattomampi, tuottaa välillä paljon huonompaa laatua kuin mihin voisi yltää. Samaa käy, jos ihminen tai eläin saa puuttua toisen omiin asioihin: hän ei vain jaksa välittää, miten niissä käy ja mitä tarkalleen pitäisi tehdä, ja niin hänellä ei saisi olla niihin valtaa, vaan hänen mielipiteensä pitäisi ohittaa, jos se ei ole kunnollinen, ja siitä pitäisi jäädä muisto, että hän välistä tuottaa ei-kunnollista. Mutta koulupakko ihan vainolettaa, että lasten on käytävä koulua, ja siinä on ideana,e ttä lapset tarvitsevat oppia elämän varalle, ja luettavaa on siinä heillä niin paljon, että useimmiten kai siihen tarvitaan koulua. Ja niin aikuiset ihmiset yhdessä pakottavat lapsen kouluun. Tässä on tyypillistä, että huonojärkinen aikuinen käyttää paljon pakkoa, koska tuntee kouluopiskelun itselleen arvokkaaksi, ja luulee siksi lastenkin sitä tarvitsevan, kai koska nämä ovat erityyliset kuin aikuiset. Sen sijaan hyväpäinen ei koe, että kouluun pitäisi pakottaa, ja  olettaa lastenoppivan itse, mihin taas niin vähäinen asenteen rakentaminen niin suureen opiskelumäärään nähden ei luo hyviä rahkeita, ja niin hänen lapsensa saattavat kai lukea huolimattomasti ja jäädä siksi taidoissa hiekommiksi.

Koulun lyhentämisen tavasta

Useimmat kai tuumivat, että jotakin koulun kaltaista oppia on hyvä olla, koululaisetkin, vaikkeivät pitäisi koulusta, mutta oppimisen tavasta ja opiskelutahdista sekä oppiaineksen tarkemmasta valinnasta on eriäviä mielipiteitä. Moni harjaantumisluokkalainen kai haluaisi kaksin verron pidemmän ajan kouluvuosia: siinä vain istuisi mukavasti, hääräilisi omiaan ja sivistys kaatuisi niskaan opettajan toimesta, olisi paremmat asemat elämässä pärjätä, kukoistaa. Toisaalta oppilaiden vanhemmat usein lukevat vuoden koulukirjat vartissa tai parissa, eli isomman elämänkokemuksen, opiskelukokemuksen,älyn, tietämyksen ja oman kiinnostuksen määräämän tahdin ja opiskelutavan myötä ainakin voisi koulun lukea kamalan paljon nopeammin, ihan uskomattoman nopeasti, esim. tuonkokoisen kimpaleen kerralla useaa oppiainetta yhdellä kertaa niin kuin yleissivistykselle hyväksi on. Opiskelutahti pitäsi siis miettiä oppilaskohtaisesti, että mikä olisi kullekin hyvä ja mielekkäintä oppimisen ja elämän kannalta. Se merkitsee, etteivät kaikki opiskelisi samassa ja kanssa, että oppiaineksessa olisi oltava joitakin eroja syvällisyyden ja perustaitojen kjunnaamisen kohdalla. Aluksi varmaankin riittäisi muodostaa kuva siitä, millaisa nuo vuoden oppimäärän opiskeluun kuluvat mielekkäimmät opiskeluajat kullakin yksilöllä olisivat, ja sitten erikseen järjestää se tai ainakin jotakin aika lähelle niin mahdolliseksi kaikille. Silloin kai yhdeksi kysymykseksi jää, onko lapsen tai nuoren turvallista olla yksinään niin iso osa ajasta, jos koulun lukee nopeasti ja aikaa jää ylitse, mutta voisiko turvallisuuskysymyksen ratkaista esim sillä että alaluokkien tavallisia koulupäivänpituuksia vastaavan ajan olisivat nopeasti lukevat jossakin kirjaston, leikkikentän ja nuorisotalon yhdistelmän tapaisessa, missä aikuiset huolehtisivat turvallisuudesta? Jos oppimäärää lukee taitojen osalta nopeasti mutta tietomäärä puuttuu, niin eikö omin päin nopeasti lukemalla tietoa omaksu hyvin, jos kokeet olisivat hyvään opiskelutapaan kannustavia juuri omin päin lukemiseen sopivia, mutteivät koulua muhinoivia kuin se muka olisi leppoisa lempijuttu niille, joille se on liian hidastahtista. Kanssa teknisyyksistä oliisi opettajienkin hyväksyttävä, etteivät ne ole luonteeltaan paljoa ymmärrystä omaavat, ja niin oppilaille jää helposti se olo, että ne ovat vaikeita, kun ne pikemminkin oat huonolaatuisia ajattelun ja elämisen kannalta sekä niukkoja ymmärryksen osalta, yleensä kaavamaisesti sovellettavia, mutta perusjäsentely- ja yksinkertaistustaitojan osaniin, ettei ruutumalli näytä mystisesti tuovan ymmärrystä, joka oikeasti on jäsentelyn hyödyllisyyden ja itse asia-aineksa osa.

Koulupakon lieventämisestä

" lukiopakkoa yms voisi kai helpottaa, jos kukin miettisi ja keskustelisi sellaiset asiat arkijärjellä ja sivistyksen mukaan, olettamatta että kaikki heti menisi oikein ja kopioimatta, ulkolukematta mielipiteitä vaan pysyen arkijärkisen kommunikaation ulottuvilla, yhtänä keskustelutahona. Niin voisi ajan myötä oppia, mikä on hyvä ratkaisu kenellekin, mikä on minkin syy, ja huomata, jos joku ei noudata järkeä, muttei saisi keskustella kaikki yhtenä lössinä vaan monena pienemmän ryhmän ajatushautomona, maailmankuvan ja paremman maailman rakentajina."

Koulun historia

Tuli mieleeni, että hyvin oppii uutta, motivoidus, kun itse etsii tietoa kirjoista, jos opiskelutaitoa on muttei ole työlästynyt eikä urautunut vain kuin omin päin viisaasti, kenties viisdaan opetuksen tuella löytänyt tupn oppimisen tavan. Oliko kotiopetus aikanaan sellaista? Ja kun lapsille opetettiin kai maalla jotakin alkuun oppikirjoista, joita kotona oli. Että avautuivat uudet maailmat oman kiinnostuksen mukana ja omaan tahtiin, jkookeneempien tuella. Ja sitten olivat omin päin lukeneet aikuisina iloisia, että kunpa nyt saataisiin kouluoppi kaikille - kuin se olisi ollut tuota omin päinlukemista, mielekästä, mielekkään tahtista.

Urautunut työntekijä uutta oppivana

Urautunut työntekijä on usein tyytyväinen elämäänsä tai ainakin työhönsä tai sitten työ on vakiintunut järjestely elämässä, joka toimii kyllä, mutta uuden oppimisen kyky on väliaikaisesti huonontunut muun elämän kuvioiden vuoksi, esim. siksi että keskusteölee paljon insinöörisuuntautuneen vielä aika nuoren poikansa kanssa, tms. Ihmisellä on järki ja tunteet voidakseen valita hyviä vaihtoehtoja ja parkkeerata niihin. Tällöin kuitenkin usein on niin, etteivät nuo kivan työn hyvät puolet ole ihan samat kuin muilla, ja niin muut hyvin jättävät ne ko työntekijän niskoille, mikä hidastaa kenties työtahtia mutta on tavallaan tarpeellista.
Urautunut työntekijä oppii uutta siten kuin nuorikin: koulumaisen järjen tapaan hyvin asioita lävitse käyvän oppimateriaalin avulla. Tietääkseni ongelmia tulee siitä, kun oppimateriaali on erityylinen kuin tehtävänanto, tms apu, joka siihen viittaa, esim. eri fontilla tai eri ajattelutyypin tai eri kirjoitustilanteen heiniä. Ja vielä tulee lisäksi se ongelma, jos käyttöyhteydet tai materiaaliin viittaavat sanalliset kehoitukset ovat erityylisiä kuin mielikuva materiaalista, sillä työnsä hyvähenkiseksi kokeva kiinnittää paljon huomiota tyyöleihin oppien niisät tekemisentapoja, ajattelutyyppejä, eri tehtävänantojen puolia, erilaisetn työntekijöidenpiirteitä, kirjoitustaitoa ym, eikä niin ollen yhdistä sanallista huomiota "se oppimateriaali" oikeaan kohteeseen, vaan luulee sen koskevan jotakin muuta osaa työssään. Eli esim. ohjelappunen kannnattaisi kirjoittaa käsin työpaikalla niin, että on juuri katsellut ko oppimateriaalia lähesrymistapoineen, fontteineen jne, jotta tyyli menee oikeaan viittaavaksi. Samoin työn osat, kohdat yms pitäisi kuvata sanallisesti kuvaavasti eikä vain että se ja se tai jos tulee ongelmia tms.

Kaavamaisuuden vähentämisestä työ- ja opiskelupaikalla

Kaavamaisuutta syntyy, kun joku on heikkotasoisempi kuin muut mutta porukassa reilusti hyväksyttynä jäsenenä. Tyypillisesti silloin tuo joku joko ei ole käynyt peruskoulua tms vaan yrittää pienistä palasista jo oppia koko jutun, tulla ikään kuin muiden siivellä, ja täydentää sitten kokonaisuuden itse oppineen kaavamisella, opiskelukokemusta vailla olevalla tyylillä, joka ei ole joka osaltaan hioutunut hyvälaatuiseksi. Esim. ulkomaalainen voi usein tehdä niin, jos häntä luullaan omanmaalaiseksi, tai kanssa jos joku on kasvatettu ihan erilaisella paikkakunnalla tai eri ammateissa toimivien ihan erilaiseen elämään suuntautuneiden cvanhempien (pitäisi sanoa "äiti ja isä", koska omaa ikää vanhemmat laajasta tuttavapiiristä, ventovieraatkin olisivat kovin tärkeä, arvojkas tuki elämässä ja heihin olisi luontevaa viitata sanalla "vanhemmat") alaisuudessa. Joskus joku myös tuottaa helposti jotakin tyyliä, joka ei ole muiden kannalta niin hyväksi hiottu, ja niin hännimeää sen raskaaksi tekemisentavaksi, ja pääsee niin töistä helpolla, vaikka koko työpaikan laatu kaatuu siihen, ja muiden elämänlaatui kompastuu siihen pahoin.
Viihtyvän ja ei-viihtyvän tekemisentavat ovat myös hyvin erilaiset. Ei-viihtyvä olis karkaamassa muuhun maailmaan, ja niinpä hän usein huolehtii maailmankuvan ja tekemisen paikan maailmassa hyvin, kun tas viihtyvän jaksavaisuus ja huolellisuus ko ammatin asioihin keskittymisessä on usein esimerkillinen.
Ainakin insinöörialoilla kai usein tuntuu siltä, ettei niiltä pääse helposti pois, jos on muihin ammatteihin suuntautunut, muttei se kai ole koko ryhmää koskeva sääntö, vaan tyypillistä juuri muuhun suuntautuneille. Kaikkia tönitään porukan keskivertoa ja porukan tekemisten tavallisia mielelkkyyksiä päin, jolloin kaavamiset tyytyväiset tulevat tönityiksi laajempaan maailmaan, kun niistä asdioista on heidän mielestään turhan usein puhetta, kun taas koko ajan vapaiksi pyrkivät huomaavat, ettei muuhun ole valmista tietä ja koko ajan puhutaan vain ko alan asioista, ei luoda teitä muihin ammatteihin. Tässä on se vika tavoissa, ettei näin päin pitä'isi käydä. Siksi sosiaalista painostusta ei pitäisi ollenkaan kuunnella vaan kunkin seurata omia mielitekojaan, itse viisaina pitä'miään elämänvaölintoja ja sääntölnä olisi yhteiskuntakelpoisuus, hyvä moraali laajemminkin maailmassa ja hyvä laatu noissa sekä tervehenkisyys.

Eri oloissa, eri historialla ja elämäntavalla, erityyppisen yhteiskunnan ja kulttuurin osana, siis eri paikassa ja erilaisessa kokonaisuudessa, syntyy eritasoista työnjälkeä, vaikka olisi samakin tehtävä. Niin työpauikan tasoa voi laskea, jos mukana pidetään esim. kuuluisen yliopistojen saavituksia samalla tai samantapaisella alalla, koska tuo taso voi ainakin joissakin yliopistoissa olla liian alhainen. Jos mukaan otetaan sitten noidenulkomaiden ansioituneita työntekijöitä, niin heidän käsityksensä mielekkäästä työntekotavasta voi olla toinen kuin suomalaisten, ja niin taso jäädä kankeaksi. Myös laatukriteerit ovat erilaiset. Luulen, että ero on suurempi, jos työtä tehdään eri maissa. Kanssa joskus jos tasdo on näin laskenut, niin mukaan otetaan kaavamaisempia työntekijöitä kuin mitä porukassa muuten olisi ollut.

Laitosmaisen sijasta näkemyksellistä työntekoa

"

Ammattitaidon osasista

Joskus uprena aikuisena houkutti muun muassa ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä, mutta nyt nelikymppisenä ei voi olla huomaamatta, että se vaatisi valtavan määrän ammattitaitoa ja suuntautumista ko alalle tuekseen sekä jonkinlasita suurtalaajemman osaamisen piiriä. Usein kuulee sukupolvenvaihdoksista yrityksissä, mutta omissa silmissäni nykyisin ne näyttävät kamalan vaikeilta nuoremmalle polcvelle, eivät ainakaan sellaisilta, joihin osaisi ryhtyä noin vain ammatinvaihdon houkuttamana.
Yirtyksissä, niin kuin kai kaikessa, missä on suuri tilaus ja laaja asiakaskunta, tarttee osata vastata viisaasti ja yhteiskuntakelpoisesti noin vain monenlaiseen kysyntään, vaikkei se työtehtävä varsinaisesti olisi, ja etenkin elämänviisautta ja eri ryhmien sovussa samassa yhteiskunnassa elämisen vaatimuksiin, vaikka ne vaatisivat tähtitieteellisestio enemmän taitoja ja panostusta kuin itse työ - kai sae on sit' lahjakkuutta alalle, jonkinlaista perusvareantoa elämäntadoissa ja asiakaspalvelun laatua, jonkinlaista ammatin paikan näkemistä realistisesti, niin että se kantaa yhteiskuntaa eikä romahda. Varsinainen ammatti sitten kai on tonttumainen juttu. tykkäät vain siitä puuhasta, ja sitä tulee paljon mutta se on kiva vain, mielekästä elämänsisältöä ja virkistystä. Vastaavasti työn eri  puolet edellyttäisivät tuoreen ei-laitomasin, näkemyjksen siitäm iten ne on hyvä tehdä ja miksi ne ovat tarpeen, ja niin nekin ovat sen varassa, että viihtyy juuri tuontapaisessa työssä, sen tekemisissä, noissa elämän puolissa ja ympyröissä, ja niin osaa katsoa asioita niiden omien mielekkyyksien eikä pelkkien urautumien tai suorittamisen näkökulmasta - on löytänyt paikkaansa elämässä ja maailmassa eikä väitä vain. Osin se on kyse omanrytmisyydestä, jonka edellytyksenä on oma vauhdikas motivaatio ko työhön, niin työn osana olevat aihepiirit saavat kukin omanrytmisensä huomion, omantyyppisensä panostuksen eikä jotenin sivussa vain että mitä sattuu siihen putoamaan. Ja samoin, ettätyö olis mielekkyyksiensä rytmittämä eikä jotenkin erlämänkielteinen jöö, kuin pakollinen suoritus, josta ei jaksa ideaa miettiä."

Kohti parempaa muotoa koululle ja osalle työelämää

Jos koulupakko on lähtöisin tuosta, että osa aikuisista kokee yleissivistyksensä kasvattamisen kovin tärkeäksi muttei lue yleissivistävää kirjallisuutta edes tuntia viikossa (viikko lienee hyvä ajanjaksi orvioida tällaista), niin opastamalla aikuisia yleissivistävän lukemisen pariin voisi kai lasten ja nuoretn koulutaakkaa keventää, sillä iso osa koulun rasittavuudesta tulee juuri tuosta pakosta, ei koulusta sinällään. Tarvitaab siis tilaa yksilön omille tekemisentavoille, ahdeille, valinnoille, yksilön omalle taitotasolle ja motivaatiolle sekä toki terveelle järjelle koulun ohjaamisessa. Aikuisten lukuintoa laimentaa, että luulevat tarvitsevansa koulua mutta aikuisen elämänkuviot,työ ja motivaatio sekä ympäristön ihmsiten arvostukset lykkivät työelämään päin hyvin helposti ja paljon. Niin tarvitsisi älytä, että jo tunti (nelikymppisillä) tai puoli tuntia (1.9.2018 kuusikymppisillä, vai 20min viikossa heillä? Kahdeksankymppisillä kai viisi minuuttia,en tiedä miten usein, kerran viikossako? Yleissivistävä tarkoittaaa siis tieto- ja oppikirjoja, tuolta ihmiseltä puuttuvaa yleissivistystä, jonka hän kokee aINA TÄRKEÄKSI TOITOTTAA JA LAITTAA PAKOLLISEKSI NUORILLE.) yleissivistävää opiskelua viikossa on arvokas apu oppimisessa. Aikuisella lukeminen kai usein menee, jos lukee kunnolla, että jonkin matkaa kunnolla perin pohjin, kenties hitaasti mutta huolellisesti ja kaikki tehtävät tunnollisesti tehden, ehkäpä pari tuntia niin tai muutama tunti, muutama kerta tms. Sitten on jo kärryillä läöhestymistavasta ja katsoo seuraavat luvut kirjasta läpi nopeammin, että jaa tää mewnee siis samalla tavalla, jonka jo hyvin osaan, ja tulee nää ja nää asiat, jotka tässänyt luen, ja tossa on noi tehtävät ja ne kyllä nyt osaan. Sitten kai taas jos on uudentyyppistä niin uudella rupeamalla alkuun huolella opiskellen ja sitten taas jp osaa ja lukee muutaman kohdan tarkistaen että oppii asiat ja osaa kyllä. Ja sitten taukoa, jos aihe tai kirja on luettu ja osattu. ja vasta tauon jälkeen uuden aiheen kimppuun, vastaavasti huolella, vanhan osaamisen mukana pitäen, sitä hylkäämättä. niin tulee taiutoja lukemisen tueksi ja opiskelun taidot kasvavat, tietyää paremmin mitä tekee ja miten oppii kunnollista. Lapsilla on eri juttu, sillä tasaisesti saman perspektiivin käyttäminenon heille uusi juttu, he kun ovat aiemmin topttuneet siihen, ettäö eri lapsilla oli erilaisia ideoita ja käytiin ne vouron perään läpi, mikä kyllä on rikkaus ja älykkyyden mitta. Olikohan Steunerkoulualine tuttuni joskus kouluaikoina tia niilel main väitti, että olivat lukeneet omin päin hyvällä tavalla mutta kai koulussa ryhmänä ja keksineet näin valtavan määrän uusia tuloksiua kouluaiheista, että ihan uskomatonta, onko edes tarpeen moinen, oli hän jäänyt miettimään. Mutta NIIN LÄHESTYMISTAVALLA ON PALJON VÄLIÄ, JA KUITENKIN PERUSASIAT ON OSATTAVA.

* * *
27.8.2018   Sähköpostissani jokin lehtimainos toitotti useampaan kertaan: Älä missa tätä tilaisuutta! Tuli mieleeni, että niinkö vanhempi rouva hajamielisyyksissään näin koulujen uuri alettua pohtii, että tässä olisi hyvä mahdollisuus lukea mutta sitten mukavuudenhaluisena lueskelee vain jotakin naistenllehteä tms. Kumminkin pitää koulukuria nuoremmille, arvelen, koska itsekin mieluusti lukisi koulukirjoja, ei vain tule biin tehneeksi. Mutta jos hänellä olisi esillä jokin koulukirja kenties siinä, missä lehdetkin tai muu luettava, jokin kiinnostava kuten kiinnostava kuvitettu historiankirja, niin lukisiko hän siitä silloin joskus ainakin pari riviä niin, että näkisi jo, millaista tekstiä se on, miten asia käsitelty. Ja voisiko hän siitä useamman kerran myötä lukea suurin piirtein jonkun luvunkin , ja kenties sitten ajan myötä jollakin kerralla joutessaan tai dodtellessaAN KOkoko kirjankin, kuin vanhasta tottumuksesta. Ja olisiko sillä vastus voitettu? Sitten voisi mennä jokin ihan helppo kirja kerralla, esim. kolmannen luokan matematiikankirja tms, mikä nyt sttuisi olemaan ihan vähän asiaa elämänkokemuksen vinkkelistä. Ja niin kai voisi lukaista läpi monta tavallista koulukirjaa, jos joku niitä toisi. Kenties käytetyt kirjat sopisivat paremmin, kun niistä näkee, muten joku koululainen on niitä lukenut. Mutten tuosta tiedä.

10.9.2018   Voiko olla, että kaksikymppisten tulisi lukea yleissivistävää asiatekjstiä neljä tuntia viikossa ja kolmikymppisten kaksi? Kaksikymppisten olisi luettava niin paljon siksi, että sen ikäisille tuputetaan kaavamaista lähestymistapaa, jolla ei opi hyvin eikä saa itselleen tilaa, jollei opettele syvällisemmin. Tarttisi noissa i'issä painottaa erityisesti muiden elämänalojen perustaitoja kuin vain oman ammatin, sillämuuten jääliian kapea-alaiseksipärjätäkseen kunnolla elämässä. Tarvitaan liikkumavaraa, isompaa lahjakkuuden määrrää, jonka saa, jos tutustuu itseä kiehtoviin ammatteihin aikoen niistä haaveammattia tai  kivaa tulevaisuudenharrastusta itselleen.

13.9.2018   Oiskohan toi parikymppisen määrä pikemminkin kaksi tuntia viikossa, jollei muuten niin paljoa lue? Ja sitten os joku laittaa innokkaasri koulupakkoa muille, koska on itse tykästynyt kouluopintoihin,niin sellaiselle kai koulumaista lukemista plus yleissivistävää kirjallisuutta useampia tunteha viikossa. Mutten nyt niin osaa miettiä, kun viime ajat olen ollut päivälläkin uninen ja ollut jotenkin huono pää.

Koulujen alku tyhmentää moni aaikuisiakin. Voiko olla, että siinä on useampi efekti päällekäin kuin pelkkä koulujen alku? Esim. että poliisi hakee kotoa kai kahden viikon jälkeen, mikä tekee opettajille sen,että lyttäävät juuri kahden viikon jälkeen lopullisesti. Ja vanhemmat, joilla ainakin ykis lapsista on poika, katsovat kai koulukirjoja poikien tapaan, jolloin sortuvat teknisyyteen, siis paljon kouluoppia alhaisempaan ymmärryksen tasoon,mihin on osasyynä se, että osaavat jo kouluasiaaa tai halauavat vain suorittaa sen läpi, kenties varmuuden vuoksi. Näin jos äiti sortuu moiseen, niin isä kenties tuumii, että se oli tässä tällä kertaa ideana, ja niin koko perheen taso laskee, kun vanhemmat ovat aika dominantit, ja koulu lyttää jälkikasvia.
Syksyllä myös osa hyönteisistä kömpii sisätiloihin talvehtimaan ja niin imisen kanssa tekemisissä olevat, esim. korkealla äänellä sirittävät kuin jokin kodin kone, ovat neliskanttisemmassa ympäristössä, kun aiemmin taas oli luonnon rikkaus ympäristönä.
Kirjaston pitäisi avata tietä laajempaan maailmaan, laajoihin elämänmahdollisuuksiin, harrastuksiin, kulttuutreihin, eri ammattien elämänpiireihin, eri seutuihin, erit yyppisiin ymmärryksen lajeihin, mutta jos kirjastossa käyviä lapsia tai nuoria ohjeistetaan jotenkin liikaa, että mitä kirjoja saa lainata ja mitä ei ja mitä kannattaa ja mitä ei kannata, niin kirjastossa kävijä on robottiarmeijan ruodussa eikä tutustumassa johonkin itseä kiehtovaan elämänpiiriin.

Voiko olla, ettei joillakin oppilailla tai opettajilla ole huoneessaan kotona lainkaan viherkasveja tai puita ikkunan edessä maisemassa? Tai etteivät he kiinnitä niihin ollenkaan huomiota? Tällainen virhe elämän piirissä tekee kai nuorista lapsista tyhmempiä ja teknisempiä kuin mitä muuten olisivat, Jos haluaa käydä sotilaalliset, tekniset yms laskelmiat hyvin lävitse, niin puunoksan katsominen tarkkaan läheltä, siis esim. risut laikkiessä ja luontoretket, opettaa rakenteiden hahmotuskykyä, joka on tämäntyyppiseen ajatteluun & arviointiin hyvä, jopa erinomainen, vaikkakin lisäksi tarvittaisiin kuva maisemasta, jossa on maastonmuodot, puut, itse maisemassa että mikä on mitenkin lähellä, kuinka korkea yms taktista. Jollei ole mahdollisuus viiherkasveja, niin on erityyppisiin miljöisiin (puuton kaupunkinäkymä / sisäpiha / puutarha / mökki yms) sopivia verhoja, niin viihtyvyyden kautta saa tajua siitä, milloin sujuu hyvin ja milloinlepää ja virkistyy ja miten huomio voi avaitua laajemmaksi kuvaksi siitä, miten tässä elelläja siis saada elämän askareet sujumaan ja jaksavaisuus hyväksi myös ja millainen elämäntapa itselle sopisi,mikä on tärkeää, elämän isoja valintoja, oman tien etsimistä

14.9.2018   Voiko olla, että tyhmentymistä koulujen alun ja koulunkäynnin myötä aiheuttaa myös ihmiskeskeisyys, joka korvaa kaikkeen elämään ja kiinnostuksenkohteisiin keskittymisen? Elämänpiiri siis kapeutuu ja huomion piiri kapeutuu, mitä pahentaa se, ettö nuo ihmiset ovat usein urautuneet kouluaiheeseen ja keskusteluissa mainitaan myös koulu ja oletetaan sen vievänaikaa,olevan aatoksissa vapaa-ajallakin. Kun taas aiemmin, kesäloman lopulla oli vaikka mitä aiheita, omakohtaisesti lähestyttyinä, yritettiin ymmärrystäparantaa useammassa aiheessa, harrastaa elämäntaitojen kasvattamiseksi ja elämänpirin laajentamiseksi vaikka mitä, vaikka miten hyvin lähestymistavoin, yrittäen käyttää omaa kapasiteettia täydesti eikä kaavamaisesti porukan jatkona.

Koulu on ikävää, jos koulussa opetettava asia ei ole kyllin mielekkäällä tavalla ja kyllin syvällisesti käsiteltyä. Oppilaat siis ovat taitavampia kuin opettajan olettama taso yleiseltä taitotasoltaan. Niinpä oppilaat kiinnittävät paljon huomiota juuri vaativimpiin laajimpiin kysymyksiin, kuten vaikka että millaista perspektiiviä, lähestymistapaa, arvomaailmaa ja sosiaalista maailmankuvaa opettaja käyttää selittäessään  jotakin varsinaisen perusoppiaineksen ulkopuolista asiaa,esim. käytännön järjestelkyä Opettajan varsinaiset ajatukset kai taas pyörivät oppikirjojen asian perusasioiden kunnollisessa opettamisessa koko luokalle, ja laiminlyövät ns sivuseikat tai paljon vaativammat miettimisen kohteen kuten esim. millaista oppimiskäsitystä ja millaista kuvaa sosiaalisesta järjestäytymisestä kotitehtävät yms noudattavat. Ja niin ollen, kun nuo, mitä oppilaat juuri miettivät ja mistä eniten johtopäätöksiä sosiaalisessa maailmankuvassaan vetävät, ovat sellaisia, ettei opettaja oikein niitä mieti, ei tee kamalan ajatuksella viisaasti eikä korjaa, ja niin oppilaat jäävät siitä littuun ja syntyy koulupakko, kun vamhemmat ym aikuiset painostavat juuri viisaimpia kohtia opettelemaan ja oppilaat tulkitsevat sen, että vaativimpia, kun ovat juuri tulleet haukutuiksi, etteivät kiinnitä kouluun tarpeeksi huomiota, että on siellä koulussa varmaan viisastakin, viisauttakin, kun vain kiinnittä rakentavasti huomiota - mutta totuus siis on ettei oler vaan on vain joku käytännön järjestely, jota opettaja ei jaksa, viitsi tai osaa huolehtia suorastaan viisaudella.

16.9.2018   Jotkut mummot ym eivät siis lue ollenkaan, edes kai lehtiä. Jos heillä ei ole kouluosaamista kunnolla itsellään, niin he tyypillisesti kannattavat suuresti koulupakkoa lapsille ja nuorille, mihin kai auttaisi,jos he lukisivat edes jonkin verran, niin olisi heillä tuntumaa aihepiiriin. Jos yleissivistys on ok, niin ei tuota lisälukemisen tarvetta ole. Mutta jollei ole kunnolla kokemusta opiskelusta, niin ei osaa yleensä arvioida, paljonko aikaa ja vaivaa mikin oppi lapsilta ja nuorilta veisi, ja niin nuo opiskelun vaatimat ajat, siis kouluakon ajallinen määrä on aivan kamalan paljon suurempi kuin hyvillä opiuskelutavoilla, etenkään paremmillä oppilailla, joilla ei kuuluisi olla koulupakkoa edes vaikka joidenkin olisi hyvä käydä koulua. Sitä paitsi lain mukaan on oppivelvollisuus, siis velvollisuus opiskella ylipäätään, ei koulupakkoa.

17.9.2018   Mietin tässä, kun viereinen talo maalattiin harmain pystyraidoin vaikka se on ennen ollut vaalein punertavin vaakaraidanpätkin, että kapean tilan vaatii ihminen, joka hahmottaa kerralla vain muutamia seikkoja, kuin kouluasiaa opetellaan kurssimaisesti, ja leveän maisemamaisen hahmotuksen ja sitä vastaavan leveän tilan vaatii taas taitavampi ja se, maisemaan lisääminen, on taitavamman, kokeneemman, joa paljon osaavan oppimistapa. Että mikäköhän mieli on opettaa peruskoululaisia ym niin kurssimaisesti? Halutaan siis opettaa perusasiat, ettei niissä olisi laiminlyöntejä. Mutta perusasiat tuossa mielessä ei kai tarkoita koko yhdeksää vuotta, saati sitten pidempää aikaa, vaan maisemamaiseen oppimistapaan voisi siirtyä jo aiemmin, oppia yhdistämänn asiat kokoansiuuteen, käsitellä asioiden useita eri puolia, oppia sekä mekaaninen taso että monimutkaisemmat elämää ja maailmaa käsittelevät asiat yhtä aikaa eikä aina erikseen niin, että syntyy elämänkielteinen paliukkaperspektiivi, joka ei ymmärrä muuta elämää, vaikka sen kai piti olla vain perusasioiden mainitsemista, ei niihin rajoittumista, ei ruutumallinen.

19.9.2018   Se minulle on tästä vaikutelmaksi jäänyt, ettäliiallinen koulupakko aiheutuu siitä, etteivät opettajat lue viikoittain yleissivistävää tietokirjallisuutta, jota saa lainata kaupunginkirjastoista ja joka on aikuisille tarkoitettu, kouluopintojen jälkeistä yleissivistystä, josta kirjavinkkejä voi kysyä ammattitaitoisilta kirjastonhoitajilta. Toinen osa liiallisesta koulupakosta tulee kai lasten aikuisilta tutuilta ym aikuisympäristöltä, jotka eivät lue melkein ollenkaan, eivät esim. tuntia viikossa (jos ovat nelikymppisiä) jotakin yleissivistystään parantavia tietokirjoja tms, ihan kunnollisesti opetellen.
Jos opettajat eivät lue yleissivistävää kirjallisuutta kuten lukemisesta harrastuneiden, usein akateemisesti suuntautuneiden, aikuisten on tapana, niin heille ei kerry taitoja käsitellä objektiivisesti asiaa kuin asiaa noiden objektiivisten tietokirjojen mallin mukaan, ja niin he eivät osaa keskustella rakentavasti oppilaiden kanssa sellaisista asioista kuin kesäloman hyödyllisyys, elämää varten opeteltavien asioiden painotukset terveen järjen mukaan, oppimateriaalien tärkeysjärjestys ja elämänlaatu oppilailla, joidenkin oppilaiden tarvitsemat vaihtoehdot perinteiselle koulunkäynnille, koko maailmankuvan huomioon ottaminen, oppilaidenkin maailmankuvien, opiskelu- ym järjestelyj tehtäessä, koulun parantaminen mm oppilaiden ehdotusten mukaan.

Ulkomaalaisten vaikutuksesta Suomen koulujen taitotasoon

Huhtikuussa saattaa huomata, että ulkomaalaisten matkailijoiden joukossa on monta,jotka tarkoituksella tulevat Suomeen juuri huhtikuussa, koska katsovat silloin sopivansa joukkoon mutta muulloin eivät. Se tekee huhtikuusta paljon ankeamman.
Nyt koulujen viikko sitten alettua kesäloman jälkeen on ainakin täällä Savonlinnassa jotenkin palikkamallisempi koulumaisempi ajattelu vallalla. Sitä olen tässä ihmetellyt, kun paikkakunnalle tyypillinen oopperaharrastuneisuuskin tuntuu väistäneen sitä. Jostakin tuossa ajattelun tasossa tuli ensin mieleen ammattikoulun opettajat, muttei se ole oikein sekään - voisiko olla kiinalaiset ja afrikkalaiset matkailijat, jotka juuri yltävät koulun ulkluvun taslle sivistyneenä perspektiivinään muttei sentyään suomalaisen koulun. Kuinkas usein käy, että opettajat jumittavat meiningin kahdessa viikossa kouluissa kesäloman jälkeen siihen, että koko ajan luetaan samalla tavallam samalla meiningillä. Ja onko sitten se koko aika tai iso osa siitä ulkomaalaisvaikutteista juuri noilta tyhmilytä koulumaisilta ulkomaalaisilta esim. katukuvassa, kun tavalliset matkailijat varmaankin häipyvät aiemmin. Eikös pitäisi luokitella jotenkin järkevästi noita ajattelukyvyn tasoja eikä vain mennä jonkin tavallisen oloisen koulumaisen kanssa, sehän saattaaolla noita ulkomaiden kouluja.

Koulun teoriaperspektiivien tyypistä

Näin koulujen alkaessa tulee mieleen, että koulujen teoriaperspektiivit ja koulun opettama ajattelu ovat usein käytännössä arkijärkeen ja elämänviisauteen verrattuina kuin ilman musiikkia elämistä ja se on jotenkin teoriaperspektiivin piirre, sen huonolaatuisuutta ja epäviisautta eikä tekemisen luonne sinällään. Muutaman kohdan tuosta huomasin, kun mietin, miten se korjata viisaammaksi:
* Soimattomuus tuntuu olevan teknisen tyyppisen ulkoluvun piirre, kovin teoreettisen, mistä lähinnä tulee mieleen kemian kaavat ja niiden paljous. Voiusiko vähemmällä pä'rjätä? Kemiassa kai joitakin kiinnostavat eri aineiden reagoiminen käytännössä, mutta kokeet ovat kovin vaarallisia ja niin niitä pitäisi kai opettaa lapset välttämään, ja lisäksi kiinnostavat ihmisten väliset sosiaaliset kemiat, mitkä kai liittyvät useinsiihen, onko heillä yhteisiä isoja kiinnostuksenkohteita.
* Matematiikka on ihan teoreettista mutta jotkut luokkatoverit jos siitä kovin pitävät, niin siitä näkee vierestä, että se on joillekin kovin motivoitunutta ihan hyvin sujuvaa tekemistä, mikä on musiikkimaisuuden peruspiirre. Niin ollen matematiikka ei kai häiritse ajattelun soivuutta niin paljon kuin luulisi, jolleilaskemista yms ole liikaa.
* Fysiikka esittää mekaaniset mallit kovin varmoina todellisuuden kuvauksina, aistihavaintojen edelle menevinä, vaikka sen mallit yleensä riittävät kuvaamaan vain insinöörien laitteiden rakentelua ja elollinen on liian monimutkaista sille, jolloin noin mnekaaninen malli tavallaan menee pieleen, on liian palikkamallinen ja siksi häiritsee elämää, mutta toisaalta yleisinä periaatteina, vain jonkinlaisena idean ja hahmon hakemisena ne voivat selittää luonnon ilmiöitä muttei niitä silloin voi varmistaa: miten kalan sosiaalisuus esim. vaikuttaa aaltojen muotoon, onko se joskus eri paikassa aaltoihin nöhden tms, tai miten lintu nokallaan ja laulutavallaan osaa suunnata laulunsa kuulumista.
* Historian aiheet ovat elämänmakuisa, luulisi, etteivät ne häiritse soivuutta mutta onko oikein ostaa nykyajasta esimerkiksi vaalit ja eduskunnan paikkaluku, nehän ovat niin niukasti hahmotettuja, etteivät soi? Eikö äänioikeus olis paremoi aihe?
* Usein kouluaineet yrittivät väittää olevansa toisten kouluaineiden kaltaisia,mistyä seurasi kumma teoreettisuuden tyyppi, ei niin hyvä. Eikö olisi parempi sallia oppilaiden huomata eroja teoriaperspektiivien tyypeissä ja laadussa, kenties pitää jostakin ja inhota jtakin, yms, niin näkisivät, mikä sopii mihinkin ja miten erityyppisten teoriaperspektiivien kanssa voi olla eri määrin.

Sivisdtyksen on tarkoitus tuoda hyvää elämää, tervehenkistä, onnellista, vapautta, yhteiskunnan osaksi sopimista, oman paikkansa löytämistä maailmassa ja yhteiskunnassa, omien valintojen tekemistä, kortensa kekoon kantamista, olla juuri käytännön kannalta hyvin motivoitu. Se siis soi. Koulu on vain sen perustaiytojen opettamista, mutta onko koulun perspektiivi liian kaavamainen, teoreettinen? Minne katosi elämänmakuisuus opiskeltavasta aineksesta? Kerrotaanko asioista liian vähän sellaista, minkä avulla hahmottaa, mitä ne ovat? Onko vain termi, uusi sana tms, ei käsitystä siitä, millaidsia nuo asiat maailmassa ovat, elämässä?
Kirjoittelin tänään tuollaisen: http://pikakoulu.blogspot.com/2018/08/koulun-asian-mekaamisuudesta.html

Pomon taakasta

Nyt vasta nelikympisenä hoksasin, ettei pomolla kai ole vatsaa siksi, että työ olisi niin raskas, vaan siksi, että ihmiset, etenkin alaiset hyökkäilevät hänenkimppuunsa. Ja se taas johtuu siitä, etteivät he pidä siitä, että joku on vähemmän ilkeä, kireä ja huonolaatuinen kuin he, ja toisaalta siitä, etteivät he piudä työhön pakottamisesta. Pomon työ on vähän kuin tutorin ja opettajan työ, taitavamman paapovan työ ja siksi siinä' jonkinlainen kiltteys ja hyväätarkoittavuus on olennainen osa työnkuvaa, mm porukan saamista toimimaan hyvin yhteen. Työhön pakottaminen taas ei ole pomon piirre, jos pomo on ko työssä taitava, vaan se on joidenkin alaisten piirre, jonka muut yhdistävät väärin pomoon. Siksi olisi olennaista pomon merkitä ja kertoa jatkuvasti, ketkä ovat työhön pakottavan tyyppisiä ja millä teoillaan, kun ainakaan kaikkien nuorempien ja taitavampien sosiaalinen silmä ei sitä kerro, mutta työhön pakottavalla työtoverilla tai tutulla, etäisemmällään tai esim. äidillä tai puolisolla on yleensä komenteleva ruutumallinen sosiaalinen perspektiivi tai työelämäkäsitys,jokseenkin sellainen kuin kai koulun nelosen oppilaan tyyli, ja se ei siis ole viisas työelämäkäsitys vaan jalkoihin jäävän tasoisen taipoumus ryhdistöytyä isoa pakkoa käyttämällä ja julistamalla, että maailma on kova, mihin hänelle oman lokeron tekee hänen löperyytensä ja mielenkiinnon puute itse asioiuden tasoa ja yhteiskunnan hyvää elämää kohtaan, ja osin se, että häntä huonompitasoisena pidetään yhteiskunnan järjestelyjen alaisuudessa ja siis niiden tukemana elävänä, kun taas monet luulevat, ettei taitavammalle yhteiskuntakelpoisemmalle kuulu yhteiskunnan järjestelyjen tuki yhtä lailla, koska hän ei ole koululAISMAISEN OLOINEN VAAN VAIN RAUHANOMAISESSA YHTEISKUNNASSA ELÄVÄ,MUTTA (anteeksi, caps lock vahinbgossa)  oikeus olisi tietenkin päinvastainen: yhteiskunnan järjestelyiden annista kuuluisi nauttia sen, joka ylläpitää viisaan sivistyneesti yhteiskuntaa, ei raadollisen.

Kouluun kaksi tasoryhmää?

Jos koulunkäynnin kiduttavuus johtuu osin siitä, että oppiaineksen tarkistavat aikuiset, jotka eivät itse enää käy sitä määrää koulua, ja osin siitä, että koulua sovitetaan sopivaksi hitaammille oppilaille, vaikka nopeaoppiset ovat samassa, niin auttaisi kenties jakaa kukin luokka kahteen osaan (kenties kahdelta luokalta oppilaat keräten, jotta saa yhtä suuret ryhmät kuin aiemmin): toiseen 4 - 7 ja toiseen 8 - 10 oppilaat, ja nuo 7 ja 8 väliltä kai siihen rtyhmään, jonka tyyppisiä ovat, jolloin raja kenties olisi lähellä kahdeksaa. Ja sitten nuo hitaammat oppilaat kävisivät enemmän tunteja päivässä tai enemmän päiviä viikossa koulua ja tekisivät enemmän läksyjä, tai sitten nopeammilla olisi useaa vuota vähemmän koululuokkia ennen kuin koulu olisi suoritettu. Jos silloin olisi liian nuori, niin voisi kai olla ammatillisia opintoja, joihin voisi osallistua nuorempana, tai nuorille sopivia työpaikkoja, mitä saisi kumpaakin itse valita, että mitä.

6.1.2020   Tarttis kai kaksi ryhmää: 5-7 yms, jotka pitävät koulua kovin täörkeänä mutteivät osaa niin hyvin, tuppaavat luistamaan ja tekemään ei-toimivin omin tavoin ja eivät aina noudata oppimaansa sosiaalisessa elämässään. Ja toinen 8-10 yms jotka oppivat kyllä hyvin mutta pitävät muuta maailmaa, mm musiikkia ja liikuntaa tärkeämpänä ainakin elämänsisällöltä ja viisaudelta.